Rakennustaito
21.9.2015 | Päivitetty 26.10.2016
Talvella 2015 Hämeenlinnan ja Riihimäen yhdistykset sopivat yhteisestä syysriehasta. Ei muuta kuin tuumasta toimeen, 19.9. kirjattiin lopuksi kalenteriin ja paikaksi valikoitui Hämeenlinna ja Janakkala.
Ohjelmassa oli päivällä yhteistapahtuma Hämeenlinnassa lasersodan merkeissä. Se mikä oli kivaa, päivätapahtumaan saivat osallistua myös yhdistysten jäsenten lisäksi muita perheenjäseniä ystävineen. Päivätapahtuman jälkeen matkattiin Janakkalaan syömään ja saunomaan. Ennen saunaa pelattiin vielä erilaisia ulkoilupelejä, jossa Riihimäen Jalo Koskela pokkasi pääpalkinnon. Janakkalassa iltaa oli viettämässä vajaat kolmekymmentä jäsentä.
Yhdistykset järjestivät yhteistapahtuman ensimmäistä kertaa. Jatkoa on luvassa.
”Ensi vuonna järjestämme jälleen yhdessä Hämeenlinnan kanssa jotain mukavaa. Tällä kertaa meitä sponsoroi Cramo Oy, Hämeen Rakennuskonevuokraamo ja Tambest Oy”, Jari Seppänen Riihimäen yhdistyksestä kiitteli.
RKL:n toimitusjohtajana vuosina 2020 – 2025 toiminut Maria-Elena Ehrnrooth on saanut Rakennustietosäätiön kultaisen ansiomerkin. Ansiomerkki jaettiin Ehrnroothille keskiviikkona 20.8. Hän toimi pitkään RTS-konserniin kuluvan Rakennustieto Oy:n hallituksen jäsenenä. Nykyään...
Suunnittelu, konsultointi, kuntoarviot ja valvonta ovat kaikki Antero Kinnuselle tuttuja. Taksin ratissakin hän on ehtinyt käydä, mutta rakennusala veti takaisin. Torniolainen rakennusinsinööri Antero Kinnunen on ollut aktiivinen yhdistystoiminnassa yli kymmenen vuotta. Alkuun...
Ammattikorkeakoulut lisäävät rakennusalan englanninkielisiä tutkinto-ohjelmia. Ne houkuttelevat Suomeen opiskelijoita eri maista samalla, kun suomalaiset opiskelijat saavat valmiuksia toimia monikulttuurisissa projekteissa ja työelämässä. Ammattikorkeakoulut kansainvälistyvät...
RKL:n toimitusjohtajana vuosina 2020 – 2025 toiminut Maria-Elena Ehrnrooth on sa...
Suunnittelu, konsultointi, kuntoarviot ja valvonta ovat kaikki Antero Kinnuselle...
Rakennusalan merkitystä Suomelle ei voi liioitella. Kyse ei ole vain taloista j...