Rakennustaito
16.1.2024
Kotkan kaupungin rakennusvalvonnan tarkastusinsinööri Kimmo Kovanen edustaa Etelän aluetta RKL:n hallituksessa. Hän valvoo työssään teollisuus-, liike- ja varastorakennusten luvanvaraista rakentamista.
”Teen työmaille tarkastuskäyntejä ja lupakatselmuksia. Asiakkaat kokevat rakennusvalvonnan roolin usein jonkinlaisena ylimääräisenä laadunvalvontana.”
Kovasen vastuulle kuuluvat myös rakennuslupien valmistelu ja rakennuslupapäätökset ja rakennesuunnitelmien käsittely.
”Parasta työssä on se, että pääsen tutustumaan niin monenlaiseen rakentamiseen, pienistä halleista isoihin kauppakeskuksiin.”
Kovanen valmistui rakennusinsinööriksi Kotkan teknillisestä oppilaitoksesta vuonna 1989. AMK-insinöörin tutkinnon hän suoritti 2006 Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa ja ylemmän AMK-tutkinnon 2013
Tausta Kovasella on se perinteinen. Isä oli rakennusmestari ja Kotkan RKL:n puheenjohtaja.
”Paikalliset mestarit tulivat jo nuorena tutuiksi. Kävimme paljon yhdistyksen kesäpaikassa Virolahdella.
Lama-aika vei Kovasen YK-joukkoihin Kroatiaan 1990-luvulla. Hän oli vastuussa yli 4 000 sotilaan asuinolosuhteista.
”Aseellisia yhteenottoja alueella oli pari kertaa, mutta olin silloin sopivasti lomalla Suomessa.”
Kovanen työskenteli useita vuosia pääkaupunkiseudulla, kunnes palasi Kotkaan 1999. Samalla hän liittyi Kotkan rakennusmestariyhdistykseen, jossa hän on toiminut pitkään varapuheenjohtajana.
Viime aikoina Kovastakin on puhuttanut uusi rakentamislaki.
”Ministeriön mukaan laki helpottaa varsinkin kertarakentajien rakennushankkeita, mutta en ole siitä ihan varma.”
Jatkossa tietynlaiset ja -kokoiset rakennukset eivät tarvitse enää rakennuslupaa. Kyse on melko pienistä rakennuksista.
”Se ei silti tarkoita, että mitä vain voisi rakentaa. Asemakaava ja eri asetukset määrittelevät rakentamista edelleen tarkasti.”
Hyvää uudessa laissa on Kovasen mielestä se, että ammattipätevyydet myöntää ulkopuolinen taho.
”Se yhtenäistää käytäntöjä.”
Kovanen arvelee, että asetusten laatimisessa tulee kiire.
”Aikaa on vuosi, eikä niitä ole vielä alettu kirjoittaa. Hallitusohjelman mukaan lakiin voi myös tulla vielä muutoksia.”
Vapaa-aikaansa Kovanen viettää metsässä ja kalassa. Lisäksi hän harrastaa kirkkovenesoutua. Kotkalaisena Kovanen on tietenkin myös pelannut koripalloa KTP:ssä.
Paikallista munkkipossua muistuttavaa perinneherkkua hän suosittelee kaikille.
”Possoa pitää maistaa, jos Kotkassa käy.”
Teksti Antti Pulkkinen kuva Gesina Sundström
Juhlakunnossa-haaste innosti RKL:n jäsenet liikkumaan. Liikunnasta tuli luonteva osa arkea. Keväällä alkaa uusi pyöräilyhaaste. RKL:n juhlavuotta 2025 väritti Juhlakunnossa-kuntohaaste, joka saavutti suuren suosion. Tarkoituksena oli vuoden aikana kerätä eri liikuntalajeista 120...
RKL järjesti juhlavuonnaan kuvakisan teemalla ”Yhdessä”. Kisassa haluttiin esitellä järjestöelämän parhaita puolia: yhteisöllisyyttä, yhdessä tekemisen iloa ja niitä hetkiä, joista yhteishenki syntyy. Raatina toimi RKL:n toimiston väki. Voiton vei Kuopion yhdistys...
Rakennusalalla puhutaan paljon suhdanteista. Nyt eletään vielä hiljaisempaa aikaa, mutta historia osoittaa, että nousukausi tulee aina. Kun se tulee, se tulee usein nopeasti: työmaat käynnistyvät, aikataulut kiristyvät ja tekijöistä on taas pulaa. Juuri silloin...
Juhlakunnossa-haaste innosti RKL:n jäsenet liikkumaan. Liikunnasta tuli luonteva...
RKL järjesti juhlavuonnaan kuvakisan teemalla ”Yhdessä”. Kisassa haluttiin esite...
RKL:n opiskelijatapahtuma RKL goes Tahkofest kokosi rakennusalan opiskelijat yht...