Suomalaisen elinkeinoelämän talona tunnettu Eteläranta 10 on kokenut muodonmuutoksen nykyaikaiseksi toimivaksi toimistokiinteistöksi. Skanska on toiminut pääurakoitsijana erilaajuisissa remonteissa, joissa rakennusta on vuodesta 2002 lähtien saneerattu kerros kerrokselta.

Nyt on vuorossa talon julkisivujen ja vesikatteiden uusiminen. Työt alkoivat tammikuussa 2016, ja urakka valmistuu vuoden 2018 lopulla.

”Teknisissä ratkaisuissa Eteläranta 10:ssä on aikoinaan 1950-luvulla oltu kehityksen eturintamassa. Julkisivujen elementtirakenne oli ensimmäinen laatuaan Suomessa. Alkuperäiset elementit ovat valkosementtipohjaisia kuorielementtejä. Julkisivussa on kaikkiaan 404 erikokoista ja muotoista elementtityyppiä vajaan 5 000 neliömetrin alalla. Julkisivun vaalea värisävy on vuosien mittaan kellastunut, joten elementtien uusimisen jälkeen Eteläranta 10:n sävy palautuu taas alkuperäiseksi”, kertoo Skanska Talonrakennus Oy:n tulosyksikön johtaja Urmas Soots.

Kiinteistön omistaa Teollisuuskiinteistöt Oy. Rakennus on koko remontin ajan ollut käytössä tavalliseen tapaan.

 

Teksti Sirkka Saarinen