Rakennustaito
RT 03/2015 | 29.5.2015 | Päivitetty 26.10.2016
”Vuonna 1973 tulin junalla Kainuun Suomussalmelta Helsinkiin töihin elementtitehtaalle”, Reino Holappa muistelee uransa alkua. Ensimmäisen työpaikan (Elementtitehdas Mattinen & Niemelä, nykyinen Parma) jälkeen tutuiksi tulivat muutamat elementtitehtaat ja rakennuttaja- ja rakennusyritys Haka.
”Hakan konkurssin jälkeen 1994 siirryin YIT:n palvelukseen. Saman vuoden tammikuussa valmistuin rakennusmestariksi. YIT:n palveluksessa olin aina vuoteen 2006, jonka jälkeen siirryin ensin kouluttajaksi Amieduun ja sen jälkeen TTS Työtehoseuran palvelukseen”, Holappa tiivistää työuransa.
Opettajaksi ja kouluttajaksi siirtymisen taustalla on ollut nykyinen TTS:n rakennusalan toimialapäällikkö Kalle Laine. Pitkäaikainen kollega on ollut molemman rekrytoinnin taustalla.
”Kalle pyysi minua ensin Amieduun, ja myöhemmin TTS:n palvelukseen. Olen ollut erittäin tyytyväinen houkutuksiin ja valintaani.”
Kouluttaminen oikeastaan lankesi kuin luonnostaan vantaalaistuneelle Kainuun miehelle. Reino opetti iltaisin harrastusmielessä Siikarannassa ja Amiedussa betonielementtirakentamista ennen kokopäivätoimiseksi kouluttajaksi siirtymistään.
Rakentajanakin varsin pitkään työskenneellä kouluttajalla on kokemusta myös isoista kohteista. Työn kautta ovat tulleet tutuiksi isot ja pienet rakennushankkeet ja sitä kautta useat eri elementti-ja betonitehtaat ympäri Suomen.
”Elementtirakentaminen on aina ollut lähellä sydäntä. Ikävä työmaille on vuosien saatossa unohtunut. Opettaminen ja tiedon jakaminen on palkitsevaa. Tässä saa toteuttaa itseään. Lisäetuna on se, että työmaan paineet eivät seuraa kotiin”, Reino Holappa tiivistää.
Ammatillisen koulutuksen ja työelämän kehittäjä TTS Työtehoseura täytti viime vuonna 90 vuotta. Vuosien saatossa oppilaitoksessa ovat saaneet opetusta kymmenet tuhannet henkilöt. TTS:n mukaan osaava ihminen tekee tuottavasti ja jaksaa myös pidempään työurallaan.
TTS:ssä on paljon alanvaihtajia ja nuoria opiskelijoita. TTS järjestää rakennusalalla tutkintoon johtavia koulutuksia, yrityksille räätälöityjä paketteja, sekä erilaisia lyhyitä kursseja, kuten esimerkiksi sertifikaatti- ja korttikoulutuksia.
”On hieno tunne, kun saa tuottaa oppilaalle sen kuuluisan ’ahaa-elämyksen’ ja oppimisen huuman.”
Reinolla on omasta mielestään ollut varsin mieluisa työura. Ensi vuonna hänellä on mahdollisuus jäädä eläkkeelle, mutta tämänhetkinen toive on jatkaa edelleen tuntiopettajana. Lisäksi opettamisesta innostuneella rakennusmestarilla on paljon erilaisia harrastuksia.
Reino kerää erilaisia vanhoja työvälineitä. Oppilaitoksessa on yksi vitriini, jossa on vanhoja työvälineitä sahoista ja höylistä kypäriin. Lisäksi koulun tiloista löytyy huone, jossa on valtava määrä erilaisia mittareita. Myös yhdistystoiminta on lähellä sydäntä.
”Olen valmistumisesta saakka kuulunut RKL:ään, nyt olen Helsingin yhdistyksen hallituksen jäsen ja kalakerhon vetäjä. Olen aina ollut aktiivinen ay-hommissa; PRO-edustajistossa paikallisyhdistyksen hallituksessa ja edelleen PRO-liiton Helsingin rakennustoimihenkilöissä, Stadian Ammattiopiston rakennusalan neuvottelukunnan puheenjohtajana”, erilainen mestari Reino Holappa luettelee.
Teksti ja kuva Jari Kostiainen
Mestari&insinööri etsii rakennusmestareita eri ammateissa. Lähetä vinkki tai juttu, jos olet töissä muualla kuin työnjohtajana rakennuksilla. Voit työskennellä julkishallinnossa, yrittäjänä tai muissa erilaisissa tehtävissä, kerro se meille. Esittelemme erilaisia uratarinoita nimenomaan työn tekemisen kautta.
Yhteystiedot: jari.kostiainen@rkl.fi
RIA:n ja RKL:n Yrittäjäseminaarissa käytiin läpi uutta rakentamislakia muun muassa lupaprosessin ja rakennusvalvonnan näkökulmasta. Iltapäivän muita aiheita olivat talouden ja sijoitusympäristön näkymät sekä yrittäjiä koskevat veromuutokset. Johtaja Lassi Järvinen Mandatumista...
RKL saa uuden toimitusjohtajan. Vuodesta 2020 toimitusjohtajana työskennellyt Maria-Elena Ehrnrooth siirtyi kansainvälisten asioiden kehitysjohtajaksi Keskuskauppakamariin. Hänen viimeinen työpäivänsä RKL:ssä oli 29.1.2025. Uutta toimitusjohtajaa haetaan aktiivisesti, kertovat...
PERJANTAI 13.6. Frisbeegolf klo 18.00 (paikalla 17.30)Paikka: KeljonkangasSarjat: M jäsenet, M opiskelijat, N jäsenet ja N opiskelijat. Ei osallistumismaksua. Osallistumisoikeus RKL:n ja RIA:n jäsenillä..Ilmoittautuminen: 10.6. mennessä Antti Kinnunen, antti@akvalvonta.fi LAUANTAI...
RIA:n ja RKL:n Yrittäjäseminaarissa käytiin läpi uutta rakentamislakia muun muas...
RKL saa uuden toimitusjohtajan. Vuodesta 2020 toimitusjohtajana työskennellyt M...
Keskiluokan tarpeisiin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota, sanoo kaupunkitutkij...