Rakennustaito
24.3.2017
Epoksiyhdisteitä käytetään muun muassa kaksikomponenttisissa maaleissa ja liimoissa. Rakennusalalla epoksituotteita käytetään esimerkiksi lattioiden pinnoituksessa sekä betonin ja laatoitusten korjaus- ja saumaustöissä. Erityisesti vanhojen viemäriputkien sisäpuolinen pinnoitus on aiheuttanut viime vuosina ammatti-ihotauteja.
Työterveyslaitoksen tutkimushankkeessa selvitettiin epoksiallergiaa aiheuttavia aineita ja riskiammatteja sekä keinoja suojautua epoksikemikaaleilta.
Tehokkaaksi ihonsuojaukseksi todettiin pitkävartinen kemikaalinsuojakäsine yhdistettynä useisiin kertakäyttökäsineisiin, joita riisuttiin vaiheittain. Näin pystyttiin myös välttämään kemikaalien leviäminen ympäristöön.
Hengityksensuojaimen käyttö ei ole aina välttämätöntä epoksipinnoitustyössä, mutta etenkin kasvomaskilla ja suodattimilla varustetut puhallinsuojaimet koettiin miellyttäviksi käyttää. Ne suojaavat samalla kasvot ja silmät kemikaaliroiskeilta.
Teksti Sirkka Saarinen
Tekoälyä (AI) hyödynnetään kasvavassa määrin myös kiinteistö- ja rakentamisalalla, mutta toistaiseksi kehitystyöstä vastaavat pääosin toimialan ulkopuoliset toimijat. Siksi on tärkeää kehittää tekoälyn sovelluksia vastaamaan paremmin Suomen olosuhteita ja palvelemaan...
Espoon kaupunginhallitus hyväksyi helmikuussa luontokadon jarruttamiseen tähtäävän yleisohjelman. Luontoviisas Espoo -tiekartan tavoitteena on parantaa luonnon moninaisuutta. Keskeistä on huolehtia viheralueista ja vahvistaa niiden välisiä yhteyksiä, jotta viheralueet muodostavat...
Perinteikkään tamperelaisen urheilupyhätön, Paltsun, paikalle valmistunut Tammelan Stadion on palkittu vuoden 2024 betonirakenteena. Tuomariston mukaan stadionin kokonaisuuden onnistunut istuttaminen olemassa olevaan kaupunkirakenteeseen pohjautuu laajaan eri materiaalien...
Tekoälyä (AI) hyödynnetään kasvavassa määrin myös kiinteistö- ja rakentamisalal...
Espoon kaupunginhallitus hyväksyi helmikuussa luontokadon jarruttamiseen tähtääv...
Taloudelliset seikat torppasivat purettavan kerrostalon osien uudelleenkäytön M...