Rakennustaito
RT 03/2016 | 27.5.2016 | Päivitetty 12.12.2016
Rakennusmestarien Säätiön stipendimatkalle osallistui 21 rakennusalan AMK-opiskelijaa eri puolilta Suomea. Matkanvetäjinä toimivat Ari Autio ja Joni Jääskeläinen.
Bautec-messut ovat joka toinen vuosi Berliinissä järjestettävä rakentamisen ja talotekniikan tapahtuma. Messut kokoavat yhteen alan merkittävimmät näytteillepanijat ja kehityksen kärjen. Messuilla oli esillä muun muassa julkisivuja, ovia, ikkunoita, puutuotteita, ilmastointeja ja kattoja. Näytteillepanijoita oli sadoittain ja messuvieraita todella paljon.
Matkamme alkoi torstaiaamuna Helsinki-Vantaan lentokentältä. Lentokoneen laskeuduttua oli vuorossa kiertoajelu Berliinissä oppaan johdolla. Kiertoajelulla pääsimme tutustumaan entisen Länsi- ja Itä-Berliiniin sekä Berliinin muuriin. Opas kertoi rakennusten ja kaupungin historiasta, ja välillä pääsimme myös jaloittelemaan holokaustin muistomerkille.
Kiertoajelun jälkeen tutustuimme oma-aloitteisesti kaupunkiin ja matkatovereihin. Yömme vietimme laadukkaassa Wyndham Berlin Excelsior -hotellissa.
Perjantaiaamuna lähdimme kaikkien odottamille messuille. Messujen koko oli puolittunut aiempiin verrattuna, mutta silti löysimme paljon uutta ja mielenkiintoista. Tapahtuma oli keskittynyt useisiin halleihin, ja jokaisessa hallissa oli erilainen teema.
Saimme tehtäväksi etsiä jotain, mikä herättäisi mielenkiintomme. Illalla esittelimme löytämiämme tuotteita. Suurin keskustelu muodostui tarrakattojen ympärille. Toiset ihastelivat uutta ideaa ja toiset olivat hieman skeptisiä asian suhteen.
Lauantaina tutustuimme Berliinin televisiotorniin. Torni on yli 368 metriä korkea, Euroopan neljänneksi korkein rakennus. Pääsimme lounastamaan tornin ravintolaan, joka on 204 metrin korkeudessa. Sieltä näki hyvin lähes koko Berliinin. Ravintola kiertää ympäri, jolloin saa hyvän kuvan kaikesta, mitä ympärillä tapahtuu.
Lauantai-iltana menimme ravintolaan viimeiselle yhteiselle illallisellemme. Illan päätteeksi palkittiin pienesti matkan ainoa rakennusinsinööriopiskelija Hanna Minkkinen, joka oli jaksanut kuunnella koko matkan, kuinka paljon parempi olisi ammattina rakennusmestari.
Helsingissä kuitenkin tiemme erosivat, ja ihmiset lähtivät matkustamaan kohti kotia. Ryhmän kanssa on ollut puhetta uudesta tapaamisesta, ja toivonkin tämän järjestyvän tulevaisuudessa.
Matka teki meistä tiiviin ryhmän. Haluankin kiittää tämän ryhmän puolesta Rakennusmestarien säätiötä upeasta mahdollisuudesta, jonka mahdollistitte meille. Haluamme myös kiittää matkanvetäjiämme Ari Autiota ja Joni Jääskeläistä, jotka huolehtivat meistä matkalla ja tarjosivat paljon tietoa rakennusmaailmasta sekä Berliinistä.
Teksti ja kuva Hanna Minkkinen
Kommentit on suljettu.
Liiton uuden elinkaarimallistrategian mukaisesti myös työikäisille tarjotaan nyt keinoja palautumiseen ja työkyvyn ylläpitoon. Ensimmäinen työikäisille suunnattu virkistystapahtuma pidettiin Himoksella syyskuun alussa. Kahteen lomahuvilaan majoittui yhteensä 22 osallistujaa pienellä...
Kesän jälkeen uutiset rakentamisen tilasta ovat hyvin huolestuttavia. Aikaisempiin vuosiin verrattuna on jo jouduttu tottumaan laskeviin rakennuslupamääriin. Nyt uutisoidaan rakennusalan työttömien määrän huomattavasta kasvusta. Edellä mainittu kohdistuu muun muassa lomautusten...
Kesäpäivillä miteltiin taas RKL-mestaruuksista. Osallistujia paahteisella Paavo Nurmen stadionilla Turussa oli lähes 30. Myös naisia osallistui edellisvuosia enemmän. Kisat käynnistäneessä maastojuoksussa kovin aika tuli miesten yleisessä sarjassa – Turun Antti Uusilehto pinkoi...
Liiton uuden elinkaarimallistrategian mukaisesti myös työikäisille tarjotaan nyt...
Kesän jälkeen uutiset rakentamisen tilasta ovat hyvin huolestuttavia. Aikaisemp...
Turun Aninkaisten frisbeegolf-radalla kiekot saivat kyytiä, kun RKL:n mestaruude...