Rakennustaito
RT 02/2015 | 10.4.2015 | Päivitetty 21.12.2016
Kesällä 2013 alkanut peruskorjaus on Rakennuslehden valitsema Vuoden Työmaa 2014. Peruskorjaus valmistuu syksyllä 2015.
Pääkorjauskohde on Carl Ludwig Engelin suunnittelema, vuonna 1845 käyttöön otettu päärakennus. Myös vuonna 1906 valmistuneessa kupolikattoisessa Rotunda-osassa tehdään korjauksia.
Arvokohteen peruskorjaus on myös totetuttajille ylpeyden aihe. ”Me kaikki työmaalla työskentelevät olemme ylpeitä siitä, että meidät on valittu kansallishistoriallisesti arvokkaaseen hankkeeseen. Yhteishenki on erittäin hyvä ja haluamme tehdä työmme mahdollisimman hyvin”, NCC:n työpäällikkö Guy Eklund kertoo.
Peruskorjauksessa uusitaan talotekniikka sekä parannetaan esteettömyyttä ja kirjastotilojen toimivuutta. Konservointityötä on paljon, suunnitteluratkaisuja työstetään mallitöiden avulla yhteistyössä Museoviraston ja muiden asiantuntijoiden kanssa. Konservointityöt sisältävät sekä maalaus- että puukonservointia. Työt ovat jakautuneet usean eri toimijan kesken.
Näkyviä muutoksia ovat muun muassa lukusalien alkuperäisten oviaukkojen ja puulattioiden sekä eteistilojen kattomaalausten palauttaminen ja kalusteiden uusiminen.
Kiinteistö on Helsingin yliopiston rahastojen omistuksessa. Rakennuttamisesta vastaa Helsingin yliopiston Tila- ja kiinteistökeskus. Kohteen pääsuunnittelija on Pauno Narjus/ LPR-arkkitehdit Oy, projektinjohtourakoitsijana toimii NCC Rakennus Oy. Hankkeen kustannusarvio on 19 miljoonaa euroa.
Teksti Sirkka Saarinen, kuva Erik Mårtensson
Euroopan komissio on laatimassa uutta kiertotalousasetusta, jonka avulla EU kasvattaisi uudelleenkäytettävien tuotteiden ja uusioraaka-aineesta valmistettujen tuotteiden markkinoita jäsenmaissaan. EU:ssa kierrätysaste on pysynyt kauan noin 11 prosentissa. Tuleva kiertotalousasetus...
Fazerin suklaatehtaan työmaa Lahdessa käynnistyi elokuussa. Fazer ja Skanska allekirjoittivat heinäkuussa urakkasopimuksen, jonka arvo Skanskalle on 89 miljoonaa euroa. Hankkeen laajuus on noin 34 000 bruttoneliömetriä. Rakennustyöt valmistuvat aikataulun mukaan joulukuussa 2027, joten...
Erityisen pitkän pysäköintitilan rakentaminen alkoi viime kesänä Hyvinkäällä. Parkkihalli on noin 200 metriä pitkä, ja se sukeltaa rautatien ylittävän kevyenliikenteensillan ali. Rakennuksen julkisivun pystyrimoituksena käytetään W-profiilin tiekaidetta eli tienvarsilta tuttua...
Euroopan komissio on laatimassa uutta kiertotalousasetusta, jonka avulla EU kas...
Fazerin suklaatehtaan työmaa Lahdessa käynnistyi elokuussa. Fazer ja Skanska all...
Helsingin kaupunki ja YIT käynnistivät vanhan toimistokorttelin kunnianhimoisen...