RKL:n edellisen ja pitkäaikaisen toimitusjohtaja Ahti Junttilan muotovalokuva paljastettiin Helsingissä RKL:n tiloissa perjantaina 10.6. Ahti Junttila toimi RKL:n toimitusjohtajana 2008–2015.

Puheenjohtajien ja pääsihteerien sekä toimitusjohtajien muotokuvat ovat kuuluneet aina RKL:n perinteeseen. Kuudestatoista aiemmasta RKL:n puheenjohtajasta on maalautettu neljätoista ja kahdesta on tehty muotovalokuva.

RKL:n kunniapuheenjohtaja Raimo Joronen piti kauniin puheen ennen maalauksen virallista julkistamista. Paikalle oli saapunut kolmattakymmentä vierasta juhlistamaan tilaisuutta.

”Voitaneen sanoa, että Ahti Junttila palasi juurilleen, kun hän siirtyi kesällä 2015 Pää­toimija Oyj -konsernin tytäryhtiö Rakennusliike Koivukoski Oy:n toimitusjohtajaksi”, Raimo Joronen tunnelmoi puheessaan.

”Kiitos näistä vuosista. Aika RKL:ssä on ollut itselleni merkityksekäs monessa mielessä – olen kokenut työn jäsenten ja liittomme sidosryhmien kanssa rikkaaksi ja hyvin antoisaksi”, Ahti Junttila kiiti aikaa yhteisön palveluksessa ja kunniapuheenjohtaja Raimo Jorosta.

Raimo Jorosen sanoin, muotokuvat ovat taiteilijan näkemys mallista, mutta muotovalokuvat ovat valokuvaajan taideteoksia, jotka ovat mallinsa näköisiä.

Kuva Jari Kostiainen