Rakennustaito
RT 03/2017 | 15.5.2017 | Päivitetty 24.5.2017
Jannen matka RKL:n ihmeelliseen maailmaan alkoi aloittavien opiskelijoiden infotilaisuudesta, jossa esiteltiin RKL:n lisäksi paikallisyhdistyksen toimintaa. Hieman myöhemmin hänet pyydettiin mukaan toimintaan hoitamaan nuorten asioita paikallisesti.
”Aloin heti alussa osallistua Porin paikallisyhdistyksen kuukausikokouksiin ja tänä vuonna sain kunnian päästä myös hallituksen jäseneksi. Alkuvuodesta minulle tuli yllättävä puhelu, jossa minulta kysyttiin halukkuutta opiskelijatoimikuntaan, ja ehkä myös hakeutua puheenjohtajaksi. Hetken mietittyäni tulevaa päätin tuoda vaatimattoman osaamiseni valtakunnalliselle tasolle”, tuore puheenjohtaja kertaa.
Huhtikuun loppupuolella pidettyä valintakokousta rakennusinsinööriopiskelija odotti jännittyneenä. Kokouksessa Janne pääsi tapaamaan uusia saman alan ammattilaisia.
”Mietin, millainen ’ryhmärämä’ sinne kerääntyisi. Kokouspäivä saapui, ja ovesta tuli sisään mielenkiintoisia persoonia toinen toisensa jälkeen.”
”Tutustuimme hetken ennen varsinaista kokousta, ja ajattelin, että tästä tulee toimelias ja hyvä vuosi. Oli valintojen aika, ja minut äänestettiin yksimielisesti pitelemään puheenjohtajan valtikkaa ja oikeaksi kädekseni, varapuheenjohtajaksi, valitsimme Taneli Balden Jyväskylästä”, Janne muistelee kokousta.
Loppupäivä kului tutustumisella RKL:ään, OTK:n toimintaan ja ryhmän muihin jäseniin. Pääsipä puheenjohtaja matkustamaan ensimmäistä kertaa elämässään ratikalla läpi Helsingin keskustan.
”Uskon, että tuleva vuosi tulee olemaan OTK:lle toiminnantäyteinen. Ryhmähenki tuntui jo näin varhaisessa vaiheessa olevan mainio. Kaksi toimikuntaan valituista ei päässyt paikalle ensimmäiseen tapaamiseen, mutta keskustelu oli siitä huolimatta hedelmällistä, ja saimme paljon ideoita tulevan vuoden varalle. Tapaamme pian koko porukan ja kouluvastaavien kesken.”
Tänä vuonna tarkoitus on monipuolistaa toimintaa ja saada uusia jäseniä liittymään toimintaan. Tarkoituksena on myös saada RKL:lle lisää näkyvyyttä kouluilla ja erilaisissa tapahtumissa sekä tiedottaa toiminnasta vahvasti.
”Kuluvana vuonna käynnistetään esimerkiksi kiertue Rakennuslehden kanssa, ja parannetaan yhteistyötä kouluvastaavien ja paikallisyhdistysten kanssa. Tapahtumien ideoimiseen ja toteuttamiseen voi osallistua kuka tahansa. Haluankin kutsua koko OTK:n puolesta kaikki opiskelijajäsenet mukaan suunnittelemaan kiinnostavaa toimintaa ja tekemään RKL:stä yhä paremman paikan opiskelijoille”, puheenjohtaja listaa.
OTK:n löytää RKL:n sivuilta ja Facebookissa – tervetuloa myös juttusille, tuore puhjeenjohtaja innostaa nuoria tulevia työmaan sankareita.
Teksti ja kuva Mari Fabritius
Juhlakunnossa-haaste innosti RKL:n jäsenet liikkumaan. Liikunnasta tuli luonteva osa arkea. Keväällä alkaa uusi pyöräilyhaaste. RKL:n juhlavuotta 2025 väritti Juhlakunnossa-kuntohaaste, joka saavutti suuren suosion. Tarkoituksena oli vuoden aikana kerätä eri liikuntalajeista 120...
RKL järjesti juhlavuonnaan kuvakisan teemalla ”Yhdessä”. Kisassa haluttiin esitellä järjestöelämän parhaita puolia: yhteisöllisyyttä, yhdessä tekemisen iloa ja niitä hetkiä, joista yhteishenki syntyy. Raatina toimi RKL:n toimiston väki. Voiton vei Kuopion yhdistys...
Rakennusalalla puhutaan paljon suhdanteista. Nyt eletään vielä hiljaisempaa aikaa, mutta historia osoittaa, että nousukausi tulee aina. Kun se tulee, se tulee usein nopeasti: työmaat käynnistyvät, aikataulut kiristyvät ja tekijöistä on taas pulaa. Juuri silloin...
Juhlakunnossa-haaste innosti RKL:n jäsenet liikkumaan. Liikunnasta tuli luonteva...
RKL järjesti juhlavuonnaan kuvakisan teemalla ”Yhdessä”. Kisassa haluttiin esite...
RKL:n opiskelijatapahtuma RKL goes Tahkofest kokosi rakennusalan opiskelijat yht...