Nyt kunnostettavana olevan Eduskuntatalon rakentaminen oli 1920-luvun merkittävin työmaa koko nuoressa isänmaassamme.

Allekirjoittaneelle kerrottiin paljon tarinoita Eduskuntatalon rakentamisesta, koska isosetäni, liittomme ensimmäinen kunniapuheenjohtaja, puheenjohtaja, Suomen ensimmäinen Rakennusneuvos, Helsingin yhdistyksen puheenjohtaja K.W. Angervuori valittiin 6.7.1926 työmaan vastaavaksi rakennusmestariksi ja isäni Paavo Åhlberg (myöh. Angervuori) toimi työmaalla nuorempana rakennusmestarina.

Itsekin rakennusalalle lähteneenä muistiini jäi paljon rakennuksen rakentamiseen liittyvää. Liisa-Maria Hakala–Zilliacus on tehnyt vuonna 2002 rakennuksesta laajan teoksen, johon hän haastatteli myös minua.

Eduskunta teki silloinkin ”palkkaleikkauksia”

Isosetäni oli rakennuksen pääarkkitehdin J.S. Sirénin kanssa tehnyt yhteistyötä monessa kohteessa, ja Sirén olikin kehottanut häntä hakemaan työmaan vastaavan rakennusmestarin tehtävään. Niin K.W. Angervuori pyysi tulla huomioonotetuksi täytettäessä Eduskuntatalon vastuullisen rakennusmestarin tehtävää. Palkakseen hän esitti 8 000 markkaa kuukaudessa.

Hänet valittiinkin sen jälkeen, kun hän oli luvannut tinkiä palkkansa 7 500 markkaan. Tähän palkanleikkaukseen hän totesi, että ”työ täytyy tehdä sitten nopeammin”. Lupaus ei tosin toteutunut, sillä rakentamiseen liittyi paljon ongelmia.

Sisällissodan kokemukset olivat läheisessä muistissa, ja työväki reagoi kaikkeen hyvin herkästi. Rakennusalalla oli talon rakentamisen aikaan paljon lakkoja, työsulkuja, konkursseja ja talousvaikeuksia. Päätöksessä määriteltiin Angervuoren tehtävä nykyisen vastaavan työnjohtajan tehtäviä paljon laajemmaksi.

Vaikeat yhteiskunnalliset olot

Talon piti valmistua alun perin 1929, mutta se otettiin käyttöön vasta keväällä 1931 huolimatta vastaavan mestarin lupauksesta ”tehdä työ nopeammin”. Varsinainen rakennustyökin viivästyi noin puolella vuodella. Isäni kertoi että ensiksikin Sirenille oli tärkeämpi pikkutarkka laatu kuin aikataulun tavoitteissa pysyminen.

Toiseksi työmaalla lakkoiltiin paljon, varsinkin kiviurakoitsijoiden työntekijät lakkoilivat useasti. Ammattiyhdistysliikkeet olivat suurelta osin kommunistijohtoisia. Asenteisiin vaikuttivat puolin ja toisin alle 10 vuotta sitten päättynyt sisällissota. Työjohto oli vaikeassa välikädessä, oli punaisia agitaattoreita ja valkoisia lakonmurtajia. Isääni harmitti, että vihkiäisiinkään ei kutsuttu yhtään varsinaista työntekijöiden edustajaa.

Eduskuntatalo 10 metriä liian etelässä

Eduskunnan talouspäällikkö Björn Feiringin kirjoittamassa kirjassa mainitaan, että rakennus on 10 metriä väärässä paikassa eli liian lähellä pohjoista Rautatiekatua. Virhe on hänen mukaansa laitettu jälkikäteen vastaavan mestarin kiirehtimisestä johtuvaksi. Rakennus onkin mielestäni liian lähellä Rautatiekatua, mutta syy ei yksin ollut vastaavan mestarin, vaan siinä, että rakennusta siirrettiin symmetrisyyden vuoksi 10 metriä etelään.

Tässä taas yksi sen ajan käsitys, että vastaava vastaa kaikesta. Rakennus on muutenkin ahtaalla tontilla. Tontista riideltiin kauan Helsingin kaupungin kanssa. Pääportaista 16 ensimmäistä askelmaa ovat Helsingin tontilla, ja siksi mielenosoittajat saavat nousta niille. Siitä ylöspäin alkaa valtion tontti, jolle menemisen eduskunta voi kieltää.

J.S. Sirénin tiukat laatuvaatimukset

Graniittitöiden ohella muuraus- ja rappaustyöt olivat mittavat. 3,5 miljoonan tiilen muuraamiseen tarvittava laasti kalkin sammutuksineen tehtiin työmaalla, ja laasti sekoitettiin muurauspaikalla. Istuntosalin kupolin rappausta varten tehtiin ”sabluunakelkka”, jota pyöritettiin kymmenen miehen vetämänä useita viikkoja, ennen kuin rappaus kelpasi arkkitehdille. Sabluunakelkan päällä rapparit lisäsivät laastia aina sinne, mistä lampun valo näkyi sabluunan ja katon välistä.

Isäni kertoi, että kupoli onkin millintarkka pallopinta. Poliittisista vaikeista ajoista huolimatta rapparit jopa kilpailivat työn laadusta. Se helpotti arkkitehdin asettamien vaativien laatuvaatimusten täyttämistä.

Julkisivun pilareita käsivoimin koottaessa jouduttiin joskus jokin kivi laskemaan alas, jotta kivenlohkare saatiin paremmin sopimaan paikkaansa. Hissien teräksisiä, kiiltäviä ovia viimeisteltiin kauan, että ne kelpasivat. Rakennuksen valmistuttua arkkitehdin tiukka linja laadussa sai kuitenkin paljon kiitosta.

Teksti Ari Angervuori, kuvat RKL:n kuva-arkisto