Rakennustaito
RT 01/2016 | 19.2.2016 | Päivitetty 12.12.2016
Jyväskylän yhdistys järjesti Jukka Lintusen johdolla Jyväskylän AMK:ssa opiskelijainfon tammikuun alussa. Paikalle oli saapunut puhumaan kaupungin kiekkoylpeyden kapteeni Tuomas Pihlman. JyPin kippari puhui vallan mainiosti muun muassa ammatissa menestymisestä noin kolmellekymmenelle rakennusinsinööriopiskelijalle.
Kokeneen pelimiehen mukaan jokaisessa ammatissa jatkuva oppiminen on tae paremmalle huomiselle.
Tapahtuma oli suunnattu ensimmäisen vuosikurssin oppilaille ja koulun opettaja ja Jyväskylän yhdistyksen jäsen Reijo Pitkänen piti koulun puolesta tapahtumaa oikein onnistuneena.
TALK 2026 kokosi 26.–27.3. Tampereelle rakennusalan ammattikorkeakoulujen tutkintovastaavat ja opinto-ohjaajat. Osallistujia puhutti etenkin rakennusmestarin YAMK-tutkinto. Koulutuspuolella rakennusmestarin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon rooli on puhuttanut viime aikoina. Aiheesta...
Rakennusinsinööri Antti Mäkelä, 60, on ollut yhdistysaktiivi siitä saakka, kun hänestä tuli 21-vuotiaana Petäjäskosken nuorisoseuran johtokunnan puheenjohtaja. Hallituspaikkoja eri yhdistyksissä on kertynyt yli kymmenen. Kaupunginkin luottamustoimetkin ovat tulleet tutuiksi. RKL:n...
RKL on määritellyt toiminnalleen eettiset pelisäännöt. Sääntöjen vakiintunut englanninkielinen termi on Code of Conduct. Säännöstö määrittelee sen, kuinka varmistetaan turvallinen, yhdenvertainen ja kunnioittava toimintaympäristö kaikille. Ohjeistus koskee kaikkea toimintaa...
TALK 2026 kokosi 26.–27.3. Tampereelle rakennusalan ammattikorkeakoulujen tutkin...
Rakennusinsinööri Antti Mäkelä, 60, on ollut yhdistysaktiivi siitä saakka, kun h...
Jukka Lintunen on tarttunut aina rohkeasti haasteisiin. RKL:n puheenjohtaja on o...