Rakennustaito
18.5.2026
Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaan viime vuoden lopussa valmistuneessa monitoimitalossa, Kulturhuset Fiinissä. Rakennuskokonaisuuden laajennusosa on tehty CLT-levyistä. Julkisivuissa on käytetty puuta ja paljon tiiltä. Uudisrakennuksen on suunnitellut JKMM Arkkitehdit Oy.
Fiini kuuluu SKiB-kampukseen, jonka omistaa suomenruotsalainen säätiö, Svenska Kulturfonden i Björneborg (SKiB). Säätiö ylläpitää kampusalueella myös ruotsinkielistä yhtenäiskoulua, Björneborgs svenska samskolaa, ja päiväkotia.
Fiini vihittiin käyttöön tammikuussa, ja sen toiminta on käynnistynyt asteittain alkuvuonna. Kulttuuritalossa toimii myös pohjoismainen kirjasto Skibban.
Porilainen kauppias Hjalmar Widbom perusti säätiön vuonna 1919. Vuosikymmenien saatossa SKiB on saanut lahjoituksia monilta tahoilta. Säätiö on laajentanut toimintaansa ja lisännyt kiinteistöomaisuuttaan. Opetuksen ja kulttuurin ohella SKiB tukee yhteisöllistä senioriasumista.
Teksti Martti Ristimäki kuva Anssi Koskinen
Sähkötalon uudisrakennus Noodi on valmistumassa Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella. SRV on toteuttanut hankkeen projektinjohtourakkana yhteistyössä rakennuttajan, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n (SYK), kanssa. Yliopisto tulee Noodiin vuokralle. Hankekokonaisuuteen on sisältynyt...
Uuden urheilukeskuksen rakennustyöt ovat vauhdissa Jyväskylässä. Hipposkeskus käsittää liikunta-, osaamis- ja jääurheilukeskukset sekä pysäköintihallin. Osaamiskeskus palvelee tutkimusta ja koulutusta.Jääurheilukeskukseen tulee remontoitavan kilpajäähallin viereen yhteensä kolme...
Tuulivoimaloiden rakentamistahti on hiljentynyt rajusti. Sen sijaan teollisen mittaluokan aurinkopuistoja asennetaan nyt paljon. Toimialajärjestö Suomen uusiutuvat ry:n (ent. Tuulivoimayhdistys) mukaan aurinkovoimaloiden rakentaminen jatkuu vilkkaana tänä vuonna. Tuuli- ja aurinkovoiman...
Sähkötalon uudisrakennus Noodi on valmistumassa Tampereen yliopiston Hervannan k...
Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaa...
Uuden urheilukeskuksen rakennustyöt ovat vauhdissa Jyväskylässä. Hipposkeskus kä...