Rakennustaito
26.9.2025
RKL:n toimitusjohtajana vuosina 2020 – 2025 toiminut Maria-Elena Ehrnrooth on saanut Rakennustietosäätiön kultaisen ansiomerkin. Ansiomerkki jaettiin Ehrnroothille keskiviikkona 20.8. Hän toimi pitkään RTS-konserniin kuluvan Rakennustieto Oy:n hallituksen jäsenenä.
Nykyään Ehrnrooth toimii Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden kehitysjohtajana.

Rakentajien SM-suunnistus järjestettiin 16. – 17.8. Mäntsälässä. Kisoissa järjestettiin henkilökohtainen kilpailu, joukkuekilpailu sekä viestisuunnistus. Tulokset löytyvät RKL:n verkkosivuilta rkl.fi > Jäsensivut > Vapaa-aika > Urheilu > Suunnistus.

Juhlakunnossa! -kuntohaaste RKL:n jäsenille on käynnissä vuoden loppuun, joten ehdit vielä mukaan. Tarkoitus on kerätä eri liikuntalajeista 120 pistettä, ja pistemäärän saavuttaneiden kesken arvotaan palkintoja vuoden 2026 alussa. Pääpalkintona on viikonloppu Tahkolla (arvo 500 euroa) ja kaksi viikonloppua Wuoriolassa (arvo 2 x 300 euroa) vuonna 2026, kun haaste päättynyt. Lisäksi luvassa on tavarapalkintoja sekä mainetta, kunniaa ja parempaa terveyttä! rkl.fi/juhlakunnossa
RKL järjesti jäsenilleen työhyvinvointitapahtuman Tallinnassa 5. – 7.9. Ohjelmassa oli muun muassa hyvinvointiluento, panimokierros, ammuntaa, ralliajoa, saunajoogaa ja hyvää ruokaa – unohtamatta mukavaa seuraa! Majoitus oli Tallink Spa & Conference Hotellissa.

RKL etsii taas ehdokkaita Vuoden Rakennusmestariksi tai -insinööriksi sekä Vuoden Nuoreksi Rakennusmestariksi tai -insinööriksi. Tarkoitus on löytää tinkimätön osaaja, joka ansaitsee mainetta ja kunniaa. Hakea voi 30.9. saakka. Hakulomakkeet löytyvät RKL:n verkkosivuilta rkl.fi > Jäsensivut > Vuoden Mestari.

RKL järjestää juhlavuonnaan kuvakilpailun teemalla ”Yhdessä”. Toivomme, että kuvissa näkyvät järjestöelämän lukuisat hyvät puolet, yhteiset hetket ja ihmiset, jotka tekevät järjestön. Kilpailu on avoin kaikille RKL:n jäsenille. Osallistumisaikaa on 31.10. saakka. Katso ohjeet ja palkinnot RKL:n verkkosivuilta kohdasta rkl.fi > Jäsensivut > Kuvakilpailu.
LOKAKUU 2025
RAP Rakennuttajan pätevyyskoulutus – RAP 36 – Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry
MARRASKUU 2025
Sopimustekniikka rakennusalalla YSE 1998 – RIL 11.11. – 12.11.2025 Helsinki, Webinaari
Rakennuttajan turvallisuuskoordinaattori – RIL 25.11.2025 Helsinki, Webinaari
13.1.2026 jatkopäivä, Helsinki, Webinaari
TAMMIKUU 2026
Rakennustyömaan vanhempi valvoja RAVS -koulutus – Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry
HELMIKUU 2026
Rakennustyön valvoja RAV koulutus – Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry
MAALISKUU 2026
Valvojapäivät 2026 – Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry 19.3. – 20.3.2026
HUHTIKUU 2026
Rakennustyömaan vastaava työnjohtaja (VTJ) – Koulutus 2026 – Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry
Katso ajantasaiset tiedot: rkl.fi/koulutus
RKL on määritellyt toiminnalleen eettiset pelisäännöt. Sääntöjen vakiintunut englanninkielinen termi on Code of Conduct. Säännöstö määrittelee sen, kuinka varmistetaan turvallinen, yhdenvertainen ja kunnioittava toimintaympäristö kaikille. Ohjeistus koskee kaikkea toimintaa...
Jukka Lintunen on tarttunut aina rohkeasti haasteisiin. RKL:n puheenjohtaja on ollut rakentamassa poliisiasemia, urheiluhalleja, vankiloita ja sairaaloita. Hän on halunnut aina myös jakaa osaamistaan ja kehittää rakennusalaa. RKL:n puheenjohtaja Jukka Lintusen ura on vienyt hänet...
Rakennusala elää jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Kestävyysvaatimukset, digitalisaatio, lakien ja asetusten muutokset sekä työelämän muuttuvat odotukset haastavat alaa monesta suunnasta. Näiden rinnalla myös toimintakulttuurilla on suuri merkitys alan...
RKL on määritellyt toiminnalleen eettiset pelisäännöt. Sääntöjen vakiintunut en...
Jukka Lintunen on tarttunut aina rohkeasti haasteisiin. RKL:n puheenjohtaja on o...
Juhlakunnossa-haaste innosti RKL:n jäsenet liikkumaan. Liikunnasta tuli luonteva...