Rakennustaito
9.12.2021
Kouvolalaislähtöinen Emmi Suuronen valittiin syksyllä Miss Suomen ensimmäiseksi perintöprinsessaksi. Työnjohtajana Kreatella työskentelevä Suuronen kuvasi missikiertueen olleen rankka, vaikkakin eri tavalla kuin vaativa rakennustyö.
”Jatkuva edustaminen on työlästä”, Suuronen nauraa.
Hän oli mukana kisoissa toista kertaa, kun sääntömuutos mahdollisti yli 27-vuotiaiden ja aiemmin jo missikuntoaan kokeilleiden osallistumisen niin sanotussa All Stars -kisassa.
”Hopee ei oo häpee, sanotaan, mutta kyllä minä voittamaan lähdin”, Suuronen sanoo.
”Kuvauskeikkoja kyllä riittää perintöprinsessallekin. Onneksi työnantaja joustaa ja suhtautuu hyvin kannustavasti”, Suuronen kiittää.
Misseys on ollut hänen haaveensa jo pikkutytöstä asti. Kauneuskilpailun ansiosta Suuronen rohkaistui myös perustamaan yrityksen edustuskeikkoja varten. Työmaalla hän kuitenkin viihtyy, sillä siellä ”vain tekeminen merkitsee, ei ulkonäkö”, ja Suuronen nauttii saadessaan lähteä töihin laittautumatta.
Rakennusalalle Suuronen ajautui vähän sattumien kautta. Ammattikoulun jälkeen Suuronen oli suunnitteluassistenttina isossa infrarakennusfirmassa, ja sitten infra vei.
”En halunnut jatkaa suunnittelutehtävissä, koska työmaa kiehtoi. Hakeuduin rakennusmestarilinjalle Saimiaan (nykyinen LAB) vuonna 2015 ja suoritin opinnot monimuotolinjalla työn ohessa.
Suuronen toteaa, että Kreatella hän voi oppia uutta mielenkiintoisissa kohteissa, joihin ei rakennusalan yrittäjänä välttämättä pääsisi.
”Olen ollut heppatyttö, tehnyt tallihommia jo pienestä ja tottunut niin sanotusti astumaan saveen. Enkä ole koskaan miettinyt, mitä tyttönä voin tai en voi tehdä. Äiti tiesi kotona työkalupakin paikan, ja isoisä opetti minut vaihtamaan auton renkaat 12-vuotiaana. Sillä myös tienasi”, Suuronen muistelee.
Monet nuoret ovat olleet kiinnostuneita Suurosen uratarinasta ja ovat Suurosen esimerkistä rohkaistuneet hakeutumaan alalle.
Rakennusmestarilla on luontainen kustannustietoisuus.
”Olen tarjoushaukka. Tiedän täsmälleen, mitä maksoin jostakin vaatekappaleesta viisi vuotta sitten. Työskentelin aiemmin tarjouslaskennan apuna, mutta työnjohtajana viihdyn silti parhaiten.”
Suuronen kehittää johtamisosaamistaan lähiesimieskoulutuksella. Oppisopimustutkinnon suorittaminen kestää vuoden. Muuten hän ei ole suunnitellut elämäänsä excelillä eteenpäin, vaan uskoo, että elämä vie ainakin RKL:n jäseneksi ensi vuoden alusta. Seuraava, kauempana siintävä haave on löytää tapa yhdistää kaksi uraa kekseliäällä tavalla ja satsata yrittäjyyteen.
”Nämä kaksi intohimoa tekevät miusta minut”, Suuronen virnistää.
Yhden haaveen tarkan euron missimestari haluaisi toteutuvan tulevaisuudessa: oman työkalukontin hankinnan.
Teksti Maria-Elena Ehrnrooth Kuva Kreate
Lähes satapäinen joukko juhlisti Porin Rakennusmestareiden ja -insinöörien 110-vuotista taivalta. Porin Rakennusmestarit ja -insinöörit ry:n 110-vuotisjuhla keräsi Kesäpäivien lauantai-iltana yli 90 rakennusmestaria ja -insinööriä seuralaisineen juhlistamaan yhdistyksen...
RKL:n Kesäpäivät toivat Porin kesäkuussa yhteen kilpailijat, kannustajat ja lajeista kiinnostuneet. Viikonlopun aikana vauhtia riitti niin frisbeegolfkentällä, golfin parissa kuin Noormarkun urheilukentälläkin. RKL:n Kesäpäivät kokosivat rakennusalan väen Poriin 12.–14....
TALK 2026 kokosi 26.–27.3. Tampereelle rakennusalan ammattikorkeakoulujen tutkintovastaavat ja opinto-ohjaajat. Osallistujia puhutti etenkin rakennusmestarin YAMK-tutkinto. Koulutuspuolella rakennusmestarin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon rooli on puhuttanut viime aikoina. Aiheesta...
Lähes satapäinen joukko juhlisti Porin Rakennusmestareiden ja -insinöörien 110-v...
RKL:n Kesäpäivät toivat Porin kesäkuussa yhteen kilpailijat, kannustajat ja laje...
Rakennusinsinööri Antti Mäkelä, 60, on ollut yhdistysaktiivi siitä saakka, kun h...