Rakennustaito
1.12.2021
Kuopion Sorasalosta kotoisin olevan Risto Räsäsen suvussa ei ole muita ammattirakentajia. Hän aloitti opintonsa Savonian AMK:ssa heti ammattikoulun jälkeen.
”Sain hyvät opit ammattikoulusta. Erityisesti haluaisin mainita opettaja Antti Kolarin. Minulle oli luontevaa jatkaa opintoja, kun mielenkiintoa ja motivaatiota alalle riitti.”
Räsänen viihtyi AMK Savoniassa.
”Olin todella tyytyväinen opetuksen laatuun. Hyvistä opettajista nousevat mieleen erityisesti Kimmo Anttonen ja Hannu Haaranen.”
Työelämä vei Räsäsen vuosikurssilaisia niin, että 30 aloittaneesta valmistui noin puolet.
”Oma päättötyönikin venähti, mutta vain parilla kuukaudella. Sain sen valmiiksi kevättalvella 2015”, Räsänen kertoo.

Putkiremonttityömaat ovat olleet Räsäsen kiinnostuksen kohteena ammattikoulusta asti. ”Putkiremonttityömailla työskennellessä on tärkeää, että pystyy tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa.”
Urakoiden onnistumisen edellytyksistä tärkeimpänä Räsänen nostaa hyvän suunnittelun. ”Hankesuunnittelijalla ja suunnittelijoilla on äärimmäisen tärkeä rooli peruskorjaushankkeissa. Ammattitaitoiset suunnittelijat varmistavat, että yllätysten määrä peruskorjaustyömaalla on mahdollisimman vähäinen. Näin urakoitsijat voivat toteuttaa työt sovitussa aikataulussa.”
Räsänen on viihtynyt saman työnantajan palveluksessa lähes koko ajan valmistumisestaan asti.
”Jokivärillä olen saanut toteuttaa mielenkiintoisia hankkeita, ja meillä on todella hyvä työporukka. Omat esimieheni ovat huipputyyppejä.”
Johtamiseen Räsänen suhtautuu luontevasti.
”Tämä työ on hektistä, ja kiire kasaantuu ajanjaksoihin. Kohteita on 3–5 päällekkäin, mikä edellyttää oman ajankäytön suunnittelua. Olen tottunut stressiin. Tärkeää on, että töitä ei saa kerryttää. Yllätyksiä tulee korjausrakentamisessa aina, ja ne lisäävät paineita. Onneksi itselläni työt tulevat suhteellisen harvoin mukaan kotimatkalle.”
Räsänen toimii RKL:n Kuopion yhdistyksen hallituksen jäsenenä.
”RKL on hyvä paikka verkostoitua oman alan ihmisiin ja saada uusia näkemyksiä. Nuoria on tärkeä saada mukaan. Tämä palkinto on hyvä osoitus nuorille mestareille siitä, että nuoria kannustetaan.”
RKL:n toimitusjohtajana vuosina 2020 – 2025 toiminut Maria-Elena Ehrnrooth on saanut Rakennustietosäätiön kultaisen ansiomerkin. Ansiomerkki jaettiin Ehrnroothille keskiviikkona 20.8. Hän toimi pitkään RTS-konserniin kuluvan Rakennustieto Oy:n hallituksen jäsenenä. Nykyään...
Suunnittelu, konsultointi, kuntoarviot ja valvonta ovat kaikki Antero Kinnuselle tuttuja. Taksin ratissakin hän on ehtinyt käydä, mutta rakennusala veti takaisin. Torniolainen rakennusinsinööri Antero Kinnunen on ollut aktiivinen yhdistystoiminnassa yli kymmenen vuotta. Alkuun...
Ammattikorkeakoulut lisäävät rakennusalan englanninkielisiä tutkinto-ohjelmia. Ne houkuttelevat Suomeen opiskelijoita eri maista samalla, kun suomalaiset opiskelijat saavat valmiuksia toimia monikulttuurisissa projekteissa ja työelämässä. Ammattikorkeakoulut kansainvälistyvät...
RKL:n toimitusjohtajana vuosina 2020 – 2025 toiminut Maria-Elena Ehrnrooth on sa...
Suunnittelu, konsultointi, kuntoarviot ja valvonta ovat kaikki Antero Kinnuselle...
Rakennusalan merkitystä Suomelle ei voi liioitella. Kyse ei ole vain taloista j...