Rakennustaito
26.8.2021 | Päivitetty 26.8.2021
Porilaiset rakennusmestarit perustivat Suomen Rakennusmestariliiton Porin osaston vapunpäivänä 1916. Suomi ei ollut vielä itsenäistynyt, ensimmäinen maailmansota oli käynnissä, eikä vuoden 1918 verisistä sodista vielä tiedetty mitään. Inflaatio juoksi, rakentaminen oli niukkaa, eikä töitäkään tahtonut riittää, mutta mestarit katsoivat, että vain yhdessä toimimalla voidaan vaikuttaa. Porin yhdistys täytti siis keväällä 105 vuotta varsin erilaisissa olosuhteissa kuin perustamisen aikaan: vauraassa ja vakaassa, vimmaisesti rakentavassa itsenäisessä Suomessa.
Tätä juhlistaakseen – toki koronavarovaisesti – Porin yhdistys piti helteisenä heinäkuun lauantaina pienimuotoisen juhlatilaisuuden ja kunnioitti samalla yhdistyksen pitkäaikaisia aktiiveja huomionosoituksilla.
Liiton puheenjohtaja Ari Autio kävi ojentamassa kultaisen ansiomerkin Olavi Ojalalle ja hopeisen ansiomerkin Jari Kankarolle. Porilaisista palkittiin hopeisella ansiomerkillä myös Kaappo Laine ja Jouko Seppälä.

TALK 2026 kokosi 26.–27.3. Tampereelle rakennusalan ammattikorkeakoulujen tutkintovastaavat ja opinto-ohjaajat. Osallistujia puhutti etenkin rakennusmestarin YAMK-tutkinto. Koulutuspuolella rakennusmestarin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon rooli on puhuttanut viime aikoina. Aiheesta...
Rakennusinsinööri Antti Mäkelä, 60, on ollut yhdistysaktiivi siitä saakka, kun hänestä tuli 21-vuotiaana Petäjäskosken nuorisoseuran johtokunnan puheenjohtaja. Hallituspaikkoja eri yhdistyksissä on kertynyt yli kymmenen. Kaupunginkin luottamustoimetkin ovat tulleet tutuiksi. RKL:n...
RKL on määritellyt toiminnalleen eettiset pelisäännöt. Sääntöjen vakiintunut englanninkielinen termi on Code of Conduct. Säännöstö määrittelee sen, kuinka varmistetaan turvallinen, yhdenvertainen ja kunnioittava toimintaympäristö kaikille. Ohjeistus koskee kaikkea toimintaa...
TALK 2026 kokosi 26.–27.3. Tampereelle rakennusalan ammattikorkeakoulujen tutkin...
Rakennusinsinööri Antti Mäkelä, 60, on ollut yhdistysaktiivi siitä saakka, kun h...
Jukka Lintunen on tarttunut aina rohkeasti haasteisiin. RKL:n puheenjohtaja on o...