Rakennustaito
14.5.2020
Toukokuussa arvioitiin, että Asuntomessut pidettäisiin 3. – 30.8.2020. Samalla huomioidaan, että valtioneuvosto voi tehdä myös uuden arvioinnin yli 500 hengen yleisötilaisuuksista kesäkuun alussa. Jos messuja ei pystytä toteuttamaan elokuussakaan, mietitään pienimuotoisempaa, uudenlaista yleisötapahtumaa myöhemmälle syksyyn.
”Meille on tärkeintä varmistaa ihmisten turvallisuus ja hyvinvointi. Olemme seuranneet koronaepidemian vaikutuksia suuriin yleisötapahtumiin jo heti tilanteen vakavuuden selvittyä. Siksi aloitimme eri vaihtoehtojen pohdinnan hyvissä ajoin. Joka tapauksessa Rykmentinpuistoon nyt valmistuva upea alue ja kiinnostavat kodit tullaan esittelemään suurelle yleisölle, tavalla tai toisella”, taustoittaa Osuuskunta Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Anna Tapio.
Rykmentinpuisto kokonaisuudessaan on yksi pääkaupunkiseudun suurimmista aluerakentamishankkeista. Alueesta rakentuu jopa 15.000 asukkaan asuinalue. Vaikka messutapahtuman ajankohta nyt siirtyykin eteenpäin, messualueen kotien ja yleisten alueiden rakentaminen Rykmentinpuistossa Tuusulassa edistyy ja kohteet valmistuvat aikataulussa.
”Meille on rakentumassa Rykmentinpuistoon upea messualue, josta voimme olla ylpeitä ja joka kuvastaa uudenlaista Tuusulaa monipuolistaen mielikuvaa asumisesta täällä”, toteaa Asuntomessut Tuusulassa -projektin projektipäällikkö Riikka Uusikulku Tuusulan kunnasta.
”Rykmentinpuiston asuntomessualueella on tehty paljon asioita uudella tavalla esimerkiksi kestävään kehitykseen ja energiaan liittyen. Näitä opittuja asioita voidaan hyödyntää jatkossa muidenkin asuinalueiden rakentamisessa”, Uusikulku jatkaa.
Tuusulan pormestarin Arto Lindbergin mukaan asuntomessuprojekti on ollut alkupamaus koko Rykmentinpuiston asuinalueen kehittämiselle.
”Messualueen ympäristössä on parhaillaankin käynnissä neljän eri kerrostalokorttelin rakentaminen, ja suunnitteilla on useita uusia hankkeita, kuten Hirsitaloteollisuuden hiilineutraali My Town! -hanke”, Lindberg kertoo ylpeänä.
Koronatilanteen kehittymistä seurataan tarkkaan kaikkien rakentamisessa ja muissa järjestelyissä mukana olevien tahojen keskuudessa.
”Seuraamme koronatilannetta ja noudatamme valtioneuvoston sekä THL:n antamia ohjeita ja määräyksiä. Koronavirusepidemiaan varaudutaan viranomaisten suositusten mukaisella toimintamallilla messujen turvallisuussuunnitelmassa”, toteaa Suomen Asuntomessujen operatiivinen johtaja Heikki Vuorenpää.
Lipunmyynti messuille on auki normaalisti koko ajan. Mikäli viranomaiset ohjeistavat peruuttamaan yleisötapahtumat vielä elokuussakin, on asiakas oikeutettu saamaan ostetun pääsylipun hinnan takaisin.
Jo 50 vuoden ajan eri paikkakuntien messualueille on noussut koteja, jotka ovat innostaneet ja inspiroineet suomalaisia. Ensimmäiset messukodit nousivat niin ikään Tuusulaan vuonna 1970.
Tänä vuonna Tuusulan asuntomessuilla esitellään monipuolista elämisen taidetta tulevaisuuden kyläkaupungissa, jossa on mahdollista asua eri elämänvaiheissa.
Tulevienkin vuosien messuhankkeet on sovittu jo vuoteen 2025 asti, ja ne etenevät hienosti.
Teksti Rakennustaito, kuva Suomen asuntomessut
Juhlakunnossa-haaste innosti RKL:n jäsenet liikkumaan. Liikunnasta tuli luonteva osa arkea. Keväällä alkaa uusi pyöräilyhaaste. RKL:n juhlavuotta 2025 väritti Juhlakunnossa-kuntohaaste, joka saavutti suuren suosion. Tarkoituksena oli vuoden aikana kerätä eri liikuntalajeista 120...
RKL järjesti juhlavuonnaan kuvakisan teemalla ”Yhdessä”. Kisassa haluttiin esitellä järjestöelämän parhaita puolia: yhteisöllisyyttä, yhdessä tekemisen iloa ja niitä hetkiä, joista yhteishenki syntyy. Raatina toimi RKL:n toimiston väki. Voiton vei Kuopion yhdistys...
Rakennusalalla puhutaan paljon suhdanteista. Nyt eletään vielä hiljaisempaa aikaa, mutta historia osoittaa, että nousukausi tulee aina. Kun se tulee, se tulee usein nopeasti: työmaat käynnistyvät, aikataulut kiristyvät ja tekijöistä on taas pulaa. Juuri silloin...
Juhlakunnossa-haaste innosti RKL:n jäsenet liikkumaan. Liikunnasta tuli luonteva...
RKL järjesti juhlavuonnaan kuvakisan teemalla ”Yhdessä”. Kisassa haluttiin esite...
RKL:n opiskelijatapahtuma RKL goes Tahkofest kokosi rakennusalan opiskelijat yht...