Rakennustaito
27.11.2019 | Päivitetty 28.11.2019
Sisäilmaremontin loppumetreillä oleva Leppävaaran kirkko Espoossa avautui seurakuntalaisille joulukuun alussa ensimmäisenä adventtina. Korjaustyöt jatkuvat vielä vuoden loppuun asti toimistotiloissa. Puoli vuotta kestänyt remontti tehtiin sisäilmaongelmien korjaamiseksi ja uusien vastaavien ennaltaehkäisemiseksi.
Osin kallion päällä ja osin rinteessä, eli jo sinänsä varsin vaativassa paikassa sijaitseva punatiilinen kirkko valmistui vuonna 1979. Se peruskorjattiin viime vuosikymmenen lopulla, jolloin muun muassa kattorakenteita uusittiin ja puolikaaren muotoisen rakennuksen katettu ulkokäytävä muutettiin lämmitetyksi tilaksi.
Henkilöstö ehti oireilla vuosia. WSP Finland Oy löysi tutkimuksissaan kirkosta useita vikoja, jotka aiheuttavat sisäilmaongelmia. Korjattavaa löytyi kirkkosalin ilmanvaihtohormeista, sisäkatoista sekä seinä- ja lattiarakenteiden liitoskohdista.
Consti Oy:n tekemässä, 1,4 miljoonaa euroa maksaneessa remontissa uusittiin ja tiivistettiin sisäkatot. Myös ulkoseinien läpiviennit ja liitokset tiivistettiin. Tiilimuuratut ilmanvaihtokanavat puhdistettiin ja korvattiin peltisillä eli helpommin puhdistettavilla kanavilla. Lisäksi alakerran toimistotiloissa on vaihdettu lattiamateriaalit.
Kuva Jarkko Vertanen
TALK 2026 kokosi 26.–27.3. Tampereelle rakennusalan ammattikorkeakoulujen tutkintovastaavat ja opinto-ohjaajat. Osallistujia puhutti etenkin rakennusmestarin YAMK-tutkinto. Koulutuspuolella rakennusmestarin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon rooli on puhuttanut viime aikoina. Aiheesta...
Rakennusinsinööri Antti Mäkelä, 60, on ollut yhdistysaktiivi siitä saakka, kun hänestä tuli 21-vuotiaana Petäjäskosken nuorisoseuran johtokunnan puheenjohtaja. Hallituspaikkoja eri yhdistyksissä on kertynyt yli kymmenen. Kaupunginkin luottamustoimetkin ovat tulleet tutuiksi. RKL:n...
RKL on määritellyt toiminnalleen eettiset pelisäännöt. Sääntöjen vakiintunut englanninkielinen termi on Code of Conduct. Säännöstö määrittelee sen, kuinka varmistetaan turvallinen, yhdenvertainen ja kunnioittava toimintaympäristö kaikille. Ohjeistus koskee kaikkea toimintaa...
TALK 2026 kokosi 26.–27.3. Tampereelle rakennusalan ammattikorkeakoulujen tutkin...
Rakennusinsinööri Antti Mäkelä, 60, on ollut yhdistysaktiivi siitä saakka, kun h...
Jukka Lintunen on tarttunut aina rohkeasti haasteisiin. RKL:n puheenjohtaja on o...