Rakennustaito
29.11.2018
Suomen kymmenen suurimman kaupungin rakennusvalvonnat toteuttivat yhteisen kosteudenhallinnan teemakuukauden syyskuussa 2018. Syyskuu on vuoden kostein kuukausi, jolloin on hyvä aika jumpata kosteudenhallintatoimenpiteiden suunnittelu, toteuttaminen ja tarkastaminen hyvän rakentamistavan mukaiselle tasolle.
Kosteusvaurioista ja niiden korjaamisesta aiheutuu vuosittain jopa yli miljardin euron kustannukset.
Teemakuukauden aikana kiinnitettiin erityistä huomiota siihen, että kosteudenhallintaan liittyvät, vuodenvaihteessa tiukentuneet määräykset ovat rakennushankkeen eri osapuolten tiedossa ja ne toteutuvat hankkeen kaikissa vaiheissa. Rakennusvalvonnoissa varmistetaan hankkeista vastaavien suunnittelijoiden, työnjohdon ja kosteudenhallintakoordinaattorin kanssa, että kosteudenhallintaan liittyvät suunnitelmat ovat kunnossa, rakenteiden kuivumisaikoja noudatetaan ja rakennustarvikkeet on kosteudelta suojattu.
Kampanjakuukauden aikana tehdyistä huomioista ja ilmoituksista julkaistaan kooste kosteusjumppa.fi-sivustolla vuoden lopulla. Rakennusalan ammattilaisille hyödynnettäväksi tarkoitettu teemakuukauden toimintamalli ja muut liitteet löytyvät samalta verkkosivustolta Toimintamallin pääpiirteet -osiosta.
Lue lisää: kosteusjumppa.fi
Euroopan komissio on laatimassa uutta kiertotalousasetusta, jonka avulla EU kasvattaisi uudelleenkäytettävien tuotteiden ja uusioraaka-aineesta valmistettujen tuotteiden markkinoita jäsenmaissaan. EU:ssa kierrätysaste on pysynyt kauan noin 11 prosentissa. Tuleva kiertotalousasetus...
Fazerin suklaatehtaan työmaa Lahdessa käynnistyi elokuussa. Fazer ja Skanska allekirjoittivat heinäkuussa urakkasopimuksen, jonka arvo Skanskalle on 89 miljoonaa euroa. Hankkeen laajuus on noin 34 000 bruttoneliömetriä. Rakennustyöt valmistuvat aikataulun mukaan joulukuussa 2027, joten...
Erityisen pitkän pysäköintitilan rakentaminen alkoi viime kesänä Hyvinkäällä. Parkkihalli on noin 200 metriä pitkä, ja se sukeltaa rautatien ylittävän kevyenliikenteensillan ali. Rakennuksen julkisivun pystyrimoituksena käytetään W-profiilin tiekaidetta eli tienvarsilta tuttua...
Euroopan komissio on laatimassa uutta kiertotalousasetusta, jonka avulla EU kas...
Fazerin suklaatehtaan työmaa Lahdessa käynnistyi elokuussa. Fazer ja Skanska all...
Helsingin kaupunki ja YIT käynnistivät vanhan toimistokorttelin kunnianhimoisen...