Rakennustaito
30.9.2024 | Päivitetty 30.9.2024
Olemme Pohjanmaalla olleet jo pitkään erittäin huolestuneita Pohjoisen alueen toimintakyvystä. Oulun yhdistys esittää paikastaan luopuvan Oulun yhdistystä edustavan hallituksen jäsenen paikalle jälleen Oulun yhdistyksen jäsentä, vaikka Tornion yhdistyksen jäsen jatkaa liittohallituksessa. Heille ei käy, että Pohjoisen hallituspaikalla istuisi välillä Etelä-Pohjanmaan eli Suomen neljänneksi suurimman yhdistyksen edustaja.
Nykyinen Pohjoisen alue on laaja ja yli 1 000 kilometriä pitkä. Onko oikein, että näin laajaa aluetta edustetaan vain Oulusta ja Torniosta? Käytännössäkin liittohallituksen edustajien vierailut yhdistyksissä ovat nykyasetelmalla vaikeat. Etelä-Pohjanmaan, Vaasan ja Kokkolan yhteenlaskettu jäsenmäärä jää hieman alle muun Pohjoisen alueen jäsenmäärästä, ja tulemme siten syrjäytetyksi RKL:n toiminnasta ja kehittämisestä.
Onko oululaisen hegemonian jatkuminen tällaisenaan oikeudenmukaista? Luoko tilanteen jatkaminen hyvän perustan keskusliittoamme kehittävälle yhteistyölle? Tavoitteemme on saada liittohallituspaikka vuoden 2025 alusta alkaen ja edistää näin alueellista tasa-arvoa Pohjoisen alueella.
Meillä on vetämässä Vaasan liittokokoukselle kolmen yhdistyksen, Etelä-Pohjanmaan, Vaasan ja Kokkolan aloite oman Pohjanmaan alueen perustamiseksi, eli nykyinen Pohjoinen alue tulee jakaa kahtia. Yritämme saada aloitteemme taakse vielä ainakin Ylivieskan ja Raahen yhdistyksen. Toivomme ymmärrystä ja kannatusta aloitteellemme kaikilta maamme paikallisyhdistyksiltä.
Ellei tämäkään aloite menisi läpi, haluamme alueiden rajat muutettavaksi niin, että olisimme osana joko Itäistä aluetta tai Läntistä aluetta. Nykytilanteessa lojuminen on kannaltamme pahin kaikista vaihtoehdoista. Nykytilanteessa meillä on roolina pelkästään varmistaa Pohjoisen alueelle kaksi hallituspaikkaa, koska jäsenyytemme ansiosta Pohjoisen alueella on yli 500 jäsentä.
Toivon, että tämä asia korjaantuu liittoa eheyttävällä ja yhteistyötä kohentavalla tavalla.
Martti Kaunismäki
Puheenjohtaja, Etelä-Pohjanmaan Rakennusmestarit ja -insinöörit ry
RIA:n ja RKL:n Yrittäjäseminaarissa käytiin läpi uutta rakentamislakia muun muassa lupaprosessin ja rakennusvalvonnan näkökulmasta. Iltapäivän muita aiheita olivat talouden ja sijoitusympäristön näkymät sekä yrittäjiä koskevat veromuutokset. Johtaja Lassi Järvinen Mandatumista...
RKL saa uuden toimitusjohtajan. Vuodesta 2020 toimitusjohtajana työskennellyt Maria-Elena Ehrnrooth siirtyi kansainvälisten asioiden kehitysjohtajaksi Keskuskauppakamariin. Hänen viimeinen työpäivänsä RKL:ssä oli 29.1.2025. Uutta toimitusjohtajaa haetaan aktiivisesti, kertovat...
PERJANTAI 13.6. Frisbeegolf klo 18.00 (paikalla 17.30)Paikka: KeljonkangasSarjat: M jäsenet, M opiskelijat, N jäsenet ja N opiskelijat. Ei osallistumismaksua. Osallistumisoikeus RKL:n ja RIA:n jäsenillä..Ilmoittautuminen: 10.6. mennessä Antti Kinnunen, antti@akvalvonta.fi LAUANTAI...
RIA:n ja RKL:n Yrittäjäseminaarissa käytiin läpi uutta rakentamislakia muun muas...
RKL saa uuden toimitusjohtajan. Vuodesta 2020 toimitusjohtajana työskennellyt M...
Keskiluokan tarpeisiin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota, sanoo kaupunkitutkij...