Rakennustaito
1.12.2025
Vuoden Rakennusmestarin valinta julkistettiin RKL:n liittokokouksessa Tampereella. Palkintoraadin mielestä Jarmo Hämäläisen ura, osaaminen ja vaikuttavuus tekevät hänestä erinomaisen esimerkin suomalaisesta rakennusalan ammattilaisesta.
Raatiin kuuluivat RKL:n johdon lisäksi edustajat Rakennusmestarien Säätiöstä, RIA:sta, RIL:stä, SAFA:sta ja ympäristöministeriöstä.
”Tämä on hieno kruunu pitkälle uralle, muttei suinkaan uran päätös. Haluan tehdä vielä monenlaista”, Hämäläinen korostaa.
Paljon hän on ehtinytkin. Hämäläisellä on monen vuosikymmenen kokemus rakennusalalta. Hän on toiminut pitkään vastaavana mestarina, työpäällikkönä ja toimitusjohtajana.
”Isä teki rakennusmiehen töitä, joten minäkin halusin nimenomaan työmaalle.”
Puukerrostalo toi paljon palkintoja
Hämäläisen johdolla Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy on kasvanut merkittäväksi toimijaksi erityisesti projektinjohtourakoinnissa ja puurakentamisessa.
Puurakentaminen onkin Jarmo Hämäläisen erikoisalaa.
”Jo pelkkä puurakennuksen tuoksu on miellyttävä. Työmaan äänimaailmakin on hiljainen”, hän tunnelmoi.
Silti puurakentaminen on millintarkkaa työtä, joka vaatii paljon suunnittelua.
”Esimerkiksi rakenteet tarvitsevat paljon sääsuojaa. Työvaiheetkin etenevät hieman eri tavalla kuin muussa rakentamisessa. Alakerroksissa voidaan jo asentaa kalusteita, kun yläkerroksia vasta rakennetaan.”
Hämäläinen toimi isossa roolissa Joensuun yhden maamerkin, Lighthouse-talon rakentamisessa. Vuonna 2019 valmistunut 14-kerroksinen puukerrostalo sai useita valtakunnallisia palkintoja.
”Se on kyllä mieleenpainuvin työni. Onhan se Suomen korkein puukerrostalo.”
Hämäläinen tunnetaan myös nuorten mestareiden mentoroinnista.
”Olin itse jo hyvin nuorena vastaava mestari vaativissa kohteissa, ja sain silloin hyvää tukea kokeneemmilta rakentajilta. Haluan nyt siirtää osaamistani eteenpäin ja tukea nuoria.”
Vuoden Mestari kannustaa nuoria verkostoitumaan.
”Olen saanut RKL:stä laajan tuttavapiirin ja ystäviä. Tieto liikkuu verkostoissa ja niiden kautta on myös tullut työtarjouksia.”
Hämäläinen haluaa kiittää palkinnostaan kaikkia, joiden kanssa hän on saanut työskennellä.
”Kukaan ei rakenna yksin. Erityisesti haluan mainita Arvo Taskisen ja Eero Reijosen, jotka ovat saaneet saman palkinnon.”
Rakennusalan tulevaisuuden Hämäläinen näkee valoisana, koska rakentaminen ei lopu ikinä.
”Se pärjää, joka pysyy kehityksessä järkevästi mukana. Esimerkiksi tekoäly tulee vaikuttamaan alaan paljon, joten sitä ei kannata vastustaa. Silti timpurin töitä se ei voi korvata.”
RKL:n toimitusjohtajana vuosina 2020 – 2025 toiminut Maria-Elena Ehrnrooth on saanut Rakennustietosäätiön kultaisen ansiomerkin. Ansiomerkki jaettiin Ehrnroothille keskiviikkona 20.8. Hän toimi pitkään RTS-konserniin kuluvan Rakennustieto Oy:n hallituksen jäsenenä. Nykyään...
Suunnittelu, konsultointi, kuntoarviot ja valvonta ovat kaikki Antero Kinnuselle tuttuja. Taksin ratissakin hän on ehtinyt käydä, mutta rakennusala veti takaisin. Torniolainen rakennusinsinööri Antero Kinnunen on ollut aktiivinen yhdistystoiminnassa yli kymmenen vuotta. Alkuun...
Ammattikorkeakoulut lisäävät rakennusalan englanninkielisiä tutkinto-ohjelmia. Ne houkuttelevat Suomeen opiskelijoita eri maista samalla, kun suomalaiset opiskelijat saavat valmiuksia toimia monikulttuurisissa projekteissa ja työelämässä. Ammattikorkeakoulut kansainvälistyvät...
Verkostot ovat tuoneet Vuoden Rakennusmestari Jarmo Hämäläiselle ystäviä, tietoa...
RKL:n toimitusjohtajana vuosina 2020 – 2025 toiminut Maria-Elena Ehrnrooth on sa...
Suunnittelu, konsultointi, kuntoarviot ja valvonta ovat kaikki Antero Kinnuselle...