Rakennustaito
20.5.2019
Tampereen yhdistyksen Taavi Kenkkilä pokkasi viime kesänä Kuopion Tarinaharjussa ylivoimaisen lyöntipelisarjan voiton tuloksella 78 lyöntiä. Tulos ei ollut parasta Kenkkilää – sisään 34 lyöntiä ja ulos vähän repesi, kun nuori herra teutaroi takalenkille jopa 44 lyöntiä.
”Ei ollut paras päivä, korttia alentava tulos”, rakennusinsinööri summasi naurahtaen peliään Kuopiossa.
Taavi edustaa sukupolvea, joka aloitti golfin jo nuorena. Lajivalikoimaan kuuluivat lapsena luonnollisesti jalkapallo, jääkiekko ja lisäksi golf. Lajin saloihin hän tutustui jo seitsemänvuotiaana isänsä Martti Kenkkilän jalanjäljissä. RKL:n entinen puheenjohtaja Martti on innokas pelaaja ja nykyisellään muun muassa TRY:n golfkerhon vetäjä.
Kun aloittaa jonkun lajin varsin nuorena, niin peli käy myös aikuisiällä. Vaikka Taavi pelaakin nykyisellään kohtuullisen vähän kierroksia kesän aikana, lajin perustaito ei ole mihinkään kadonnut. Lyöntivarmuus on vahvaa.
34-vuotias rakennusinsinööri ei kertoman mukaan oikein kiireiltään ennätä juuri lajia pelaamaan. Kalenteriin Suomen pitkässä kesässä mahtuu vain noin kymmenkunta kierrosta. Pahin pelikumppani löytyy tietysti läheltä: isälle RKL:n hallitseva mestari ei suostu häviämään.
”Jos scratchia pelataan, niin en helposti taivu, tasoituksellisessa pelissä on tasaisempaa. Toki Marttihan pelaa lähes läpi vuoden, oma pelaaminen on ikävästi vähentynyt”, Taavi Kenkkilä summaa.
Taavi valmistui vajaa kymmenen vuotta sitten rakennusinsinööriksi Helsingin Metropoliasta. Ala valikoitui kuulemma isän viitoittamalla tiellä. Taavi on töissä Avekmet Oy:ssä, jonka tuotevalikoimaan kuuluvat alumiiniovet, ikkunat ja julkisivut. Yhtiö tekee alumiinin, lasiin ja teräkseen liittyvät erilaiset työstö-, huolto- ja suunnittelupalvelut. Kohteet suunnitellaan ja toteutetaan projektikohtaisesti ja toimitetaan asiakkaille asennettuna. Taavi työskentelee yrityksessä projekti-insinöörinä.
Golfin lisäksi Tammisaaressa järjestetään ammunta, yleisurheilu ja kolmiottelu. Yleisurheilijat kisailevat sunnuntaina 16.6., ja ammuntakisat pidetään Koverharin ampumaradalla lauantaina. Lisäksi nuorten suosima kolmiottelu kerää kaupunkiin viitisenkymmentä pelaajaa.
Lauantai-illaksi on suunniteltu kesäjuhla Novian ammattikorkeakoulun juhlatiloihin.
Lähes satapäinen joukko juhlisti Porin Rakennusmestareiden ja -insinöörien 110-vuotista taivalta. Porin Rakennusmestarit ja -insinöörit ry:n 110-vuotisjuhla keräsi Kesäpäivien lauantai-iltana yli 90 rakennusmestaria ja -insinööriä seuralaisineen juhlistamaan yhdistyksen...
RKL:n Kesäpäivät toivat Porin kesäkuussa yhteen kilpailijat, kannustajat ja lajeista kiinnostuneet. Viikonlopun aikana vauhtia riitti niin frisbeegolfkentällä, golfin parissa kuin Noormarkun urheilukentälläkin. RKL:n Kesäpäivät kokosivat rakennusalan väen Poriin 12.–14....
TALK 2026 kokosi 26.–27.3. Tampereelle rakennusalan ammattikorkeakoulujen tutkintovastaavat ja opinto-ohjaajat. Osallistujia puhutti etenkin rakennusmestarin YAMK-tutkinto. Koulutuspuolella rakennusmestarin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon rooli on puhuttanut viime aikoina. Aiheesta...
Lähes satapäinen joukko juhlisti Porin Rakennusmestareiden ja -insinöörien 110-v...
RKL:n Kesäpäivät toivat Porin kesäkuussa yhteen kilpailijat, kannustajat ja laje...
Rakennusinsinööri Antti Mäkelä, 60, on ollut yhdistysaktiivi siitä saakka, kun h...