Rakennustaito
RT 01/2016 | 19.2.2016 | Päivitetty 19.12.2016
Neljälletoista suurimmalle kaupunkiseudulle tarvitaan yli 760 000 uutta asuntoa vuoteen 2040 mennessä. Se on lähes saman verran kuin koko maahan on rakennettu 25 viime vuoden aikana. Muualla Suomessa uusien asuntojen rakentamistarve jää vähäiseksi heikon väestökehityksen vuoksi. Tämä käy ilmi Teknologian tutkimuskeskus VTT:n tuoreesta Asuntotuotantotarve 2040 -tutkimuksesta.
VTT selvitti, kuinka paljon Suomessa tulee rakentaa asuntoja ja minne. Vuotuinen kokonaistarve on jatkossa keskimäärin 30 000 uutta asuntoa, mikä on hieman enemmän kuin viime vuosien arvioitu tarve ja toteutunut tuotanto. VTT:n erikoistutkija Terttu Vainion mukaan merkittävin ero aiempaan nähden on asuntotarpeen yhä voimakkaampi keskittyminen suurimmille kaupunkiseuduille.
Väestöennusteessa on arvioitu nettomaahanmuuton pysyttelevän viime vuosien tasolla. Siinä ei ole otettu huomioon viime syksynä alkanutta turvapaikanhakijoiden määrän kasvua. Maahanmuuton kiihtyminen voi nostaa uusien asuntojen kokonaistarpeen yli 800 000 asuntoon.
Osan maahanmuuton synnyttämästä asuntotarpeesta voi täyttää ottamalla käyttöön tyhjinä olevia asuntoja. Paine kohdistuu kuitenkin etupäässä kasvukeskuksiin, jonne valtaosa maahanmuuttajista ennen pitkää hakeutuu.
Tutkimuksen ohjausryhmän puheenjohtajana toiminut pääekonomisti Sami Pakarinen Rakennusteollisuus RT:stä korostaa, että edessä on huomattava yhteiskunnallinen haaste. Esimerkiksi Helsingin seutu tarvitsee 50 prosenttia, Tampereen seutu 40 ja Oulun seutu peräti 54 prosenttia lisää asuntoja niiden tämänhetkiseen asuntokantaan nähden. Tämä on otettava huomioon muun muassa kaavoituksessa ja investoinneissa joukkoliikenteeseen, jotta asuntopula ei muodostu koko talouskasvun tulpaksi.
Tammikuussa 2016 julkaistun tutkimuksen tilasivat ympäristöministeriö, Rakennusteollisuus RT, Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK, Kuntarahoitus ja Suomen Hypoteekkiyhdistys.
Teksti Sirkka Saarinen
Uusia tuulivoimaloita rakennetaan Suomen mantereelle edelleen vilkkaasti, mutta uusia investointipäätöksiä on nyt alettu lykätä ja suunnittelu vie aikaa. Alkuvuonna valmistui 75 uutta voimalaa, ja syyskaudella niitä saadaan lisää vielä 180 yksikköä. Ennätysvuonna 2022 rakennettiin...
Kerrostalovaltaiseksi muuttunut Kivistön lähiö Vantaalla saa vuosien viivästyksen jälkeen lisää kauppoja sekä muita yksityisiä ja julkisia palveluita keskustaansa Kehäradan aseman lähelle. Kivistön kehittämisessä haluttiin alun perin välttää aluerakentamisen vanha ongelma eli...
Kansallismuseon kolmivuotisen lisärakentamis- ja peruskorjausurakan valmistelevat ja louhintatyöt Helsingin Töölössä käynnistyivät syyskuussa. Piha-alueen louhiminen ja paaluttaminen jatkuu ensi kesään saakka. Puistopihalle valmistuu museon laajennusosa, jonka yhteensä 5 900...
Uusia tuulivoimaloita rakennetaan Suomen mantereelle edelleen vilkkaasti, mutta...
Kerrostalovaltaiseksi muuttunut Kivistön lähiö Vantaalla saa vuosien viivästykse...
Viimeistään konkurssiuutisten runsaus loppukesällä riitti vakuuttamaan kaikki si...
Vastaa