Tulevat rakennusmestarit ja RKL:n opiskelijajäsenet Jaakko Tuomikoski ja Arvi Pildén toimivat tänä syksynä Helsingin Metropolia AMK:n tekniikan alan tutorvastaavina. Kolmosvuoden opinnot Agricolankadulla tänä syksynä aloittavat tutorvastaavamme pitävät huolen siitä, että uudet opiskelijat saavat tutoreiltaan mahdollisimman hyvät eväät opiskelutaipaleensa alkumetreille.

Parivaljakko toimi viime vuonna tutorin roolissa. Tutorilla on merkittävä rooli opiskelijan onnistuneessa sujahtamisessa osaksi opiskelijayhteisöä. Metropoliassa syksy käynnistyy orientaatiopäivien ja erillisen orientaatiokurssin merkeissä, ja opintojen alkuun kuuluu myös jo perinteeksi muodostunut, elokuun lopussa järjestettävä kaikkien oppiaineiden yhteinen hengailutapahtuma Kaisaniemen puistossa.

Arvi ja Jaakko kehuvat oman luokkansa ryhmähenkeä erinomaiseksi. Luokka on järjestänyt mökkireissuja ja muita tapahtumia aktiivisesti oman porukan kesken. Ryhmähengen muodostuminen on miesten mielestä ryhmästä itsestään kiinni – siihen on vaikea ulkopuolelta suuresti vaikuttaa.

Tuleville opiskelijoille heillä on vinkattavaa erityisesti harjoitteluiden suhteen. Liikkeellä on oltava ajoissa, mieluiten jo joulukuussa, ja isoilla firmoilla haut ovat kokemusten mukaan varsin samoihin aikoihin. Nämä firmat tulevat usein tutuiksi jo rekrypäivissä, joten haastateltaviemme mielestä nuorelle polvelle olisi hyödyllistä saada kontakteja myös pienempiin firmoihin.

Jo työmaakokemusta keränneiden tutorvastaavien tuntuman mukaan pienten yritysten etuna on se, että niissä pääsee tekemään monipuolisempia hommia ja tietenkin laajentamaan kokemustaan eri tehtävistä. Tässäpä vinkki pienemmille yrityksille työvoimapulan helpottamiseksi!

Kysyttäessä haasteista työpaikkojen löytämisen suhteen esiin nousivat usein pitkät rekrytointiprosessit. CV:n lähetyksen jälkeen saattaa seurata ryhmähaastattelua ja useita muitakin vaiheita ennen kuin päätös on tehty. Vallitsevan mestaripulan aikana tämä kuulostaa hurjalta – eikö osaavia tekijöitä viedäkään käsistä, kuten syytä olisi?

Teksti Mari Fabritius