Rakennustaito
13.12.2024
Toimistotilojen yleisin sisäympäristöongelma ovat lämpöolot. Avoimissa tiloissa korostuvat kuitenkin meluongelmat. Turun ammattikorkeakoulun rakennustekniikan tutkimusryhmä kartoitti kansainvälisellä kyselyllä, miten käyttäjät arvioivat eri toimistotyyppejä. Toisessa osatutkimuksessa kohteena oli neljä yritystä, jotka muuttivat monitilatoimistoihin. Työympäristö sai enemmän kehuja, jos vastaaja oli tyytyväinen ääniympäristöön, visuaaliseen yksityisyyteen, tilan määrään, vuorovaikutuksen ja tilanvaihdon helppouteen, laitteiden toimivuuteen sekä tilan puhtauteen.
Akustiikkakokeita puolestaan tehtiin Suomessa ja Saksassa. Havaintojen mukaan huoneakustiikka pitäisi suunnitella vähintään suomalaisten nykymääräysten edellyttämälle tasolle, koska tätä huonompi akustiikka syö työtehoa.
Tutkimus vahvistaa käsityksen, että meluongelmia voidaan torjua muun muassa ääntä vaimentavilla materiaaleilla ja äänieristetyillä toimistokopeilla.
Teksti Martti Ristimäki kuva Adobe
Tekoälyä (AI) hyödynnetään kasvavassa määrin myös kiinteistö- ja rakentamisalalla, mutta toistaiseksi kehitystyöstä vastaavat pääosin toimialan ulkopuoliset toimijat. Siksi on tärkeää kehittää tekoälyn sovelluksia vastaamaan paremmin Suomen olosuhteita ja palvelemaan...
Espoon kaupunginhallitus hyväksyi helmikuussa luontokadon jarruttamiseen tähtäävän yleisohjelman. Luontoviisas Espoo -tiekartan tavoitteena on parantaa luonnon moninaisuutta. Keskeistä on huolehtia viheralueista ja vahvistaa niiden välisiä yhteyksiä, jotta viheralueet muodostavat...
Perinteikkään tamperelaisen urheilupyhätön, Paltsun, paikalle valmistunut Tammelan Stadion on palkittu vuoden 2024 betonirakenteena. Tuomariston mukaan stadionin kokonaisuuden onnistunut istuttaminen olemassa olevaan kaupunkirakenteeseen pohjautuu laajaan eri materiaalien...
Tekoälyä (AI) hyödynnetään kasvavassa määrin myös kiinteistö- ja rakentamisalal...
Espoon kaupunginhallitus hyväksyi helmikuussa luontokadon jarruttamiseen tähtääv...
Taloudelliset seikat torppasivat purettavan kerrostalon osien uudelleenkäytön M...