Rakennustaito
RT 01/2018 | 9.3.2018
Lujabetoni Oy on ostanut Järvenpäässä sijaitsevan perinteikkään Konepajarakennuksen maa-alueineen. Kohteeseen investoidaan vuoden 2018 aikana suuri betonielementtitehdas helpottamaan elementtipulaa vilkkaassa rakentamisen markkinassa.
Investointi on Lujabetonin suurin koskaan toteutetuista. Elementtitehtaasta tulee Suomen suurin. Kokonaisinvestoinniksi arvioidaan noin 25 miljoonaa euroa. Uuden tehtaan tuotevalikoimaan kuuluvat Luja-Superlaatat, ontelolaatat, väliseinäelementit, seinäelementit ja kerrostalorakentamisen erikoiselementit. Tehtaan maksimaalinen tuotantomäärä vastaa jopa 10.000 kerrostaloasunnon elementtitarpeita vuosittain.
Lujabetoni investoi kuluvan vuoden aikana tehtaan yhteyteen suurikapasiteettisen betoniaseman. Lisäksi aloitetaan välittömästi investoinnit betonielementtien koneisiin, muotteihin ja laitteistoihin. Tavoitteena on aloittaa elementtituotanto vielä vuoden 2018 aikana.
Sähkötalon uudisrakennus Noodi on valmistumassa Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella. SRV on toteuttanut hankkeen projektinjohtourakkana yhteistyössä rakennuttajan, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n (SYK), kanssa. Yliopisto tulee Noodiin vuokralle. Hankekokonaisuuteen on sisältynyt...
Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaan viime vuoden lopussa valmistuneessa monitoimitalossa, Kulturhuset Fiinissä. Rakennuskokonaisuuden laajennusosa on tehty CLT-levyistä. Julkisivuissa on käytetty puuta ja paljon tiiltä. Uudisrakennuksen on...
Uuden urheilukeskuksen rakennustyöt ovat vauhdissa Jyväskylässä. Hipposkeskus käsittää liikunta-, osaamis- ja jääurheilukeskukset sekä pysäköintihallin. Osaamiskeskus palvelee tutkimusta ja koulutusta.Jääurheilukeskukseen tulee remontoitavan kilpajäähallin viereen yhteensä kolme...
Sähkötalon uudisrakennus Noodi on valmistumassa Tampereen yliopiston Hervannan k...
Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaa...
Tuulivoimaloiden rakentamistahti on hiljentynyt rajusti. Sen sijaan teollisen mi...