Jari Kostiainen
7.7.2016
Tämän vuoden voittokohde oli yksimielinen valinta
Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL:n asiantuntijaraati on valinnut Seinäjoen asuntomessualueella rakennusteknisesti onnistuneesti toteutetuksi kohteeksi talon numero 31 ”Kimara Katariina”.
Rakennuttaja Katariina Rintala halusi rakentaa modernin hirsisen pohjalaistalon.
”Koko rakentamisen ajan on materiaalivalinnoissa ollut ajatuksena se, että terveellisyys, allergiaystävällisyys ja käytännöllisyys ovat tärkeässä osassa rakentamista”, Katariina Rintala tiivistää ajatuksia urakastaan.
Raati arvosti valinnassa sitä, että talo on rakennettu hyvin haastavalle kolmionmuotoiselle tontille. Muun muassa pintavedet ohjautuvat rakennuksesta poispäin hyvin. Lisäksi kohteen pohjaratkaisu oli valitsijoiden mieleen, lopputulos on varsin asumismyönteinen.
”Kimara Katariinassa” on huomioitu ajan hengen mukaisesti myös esteettömyys. Talon sisään on rakennettu kevythissi, jolle oli varattu paikka jo suunnitteluvaiheessa. Erityistä kiitosta talo saa lamellihirsirakenteiden liitoksista, ne on toteutettu laadukkaasti.
”Halusin hirsitalon, koska hirsitalossa on terveellistä asua. Talo kestää äidiltä pojalle ja lapsenlapsille”, iloinen Katariina tietää.
Mallikohteen valinta perustuu RKL:n rakennusasiantuntemukseen ja pitkäaikaiseen yhteistyöhön Suomen Asuntomessujen kanssa. Yhtenä raadin perusteena oli se, että kohde on nimenomaan rakennusteknisesti hyvin suunniteltu ja toteutettu.
RKL haluaa edistää suomalaista laadukasta rakentamista. Kohteen viimeistely on kokonaisuudessaan huippuluokkaa.
”Valinta on aina haastava. Myös tänä vuonna Seinäjoen alueella on kaikkiaan useita hienosti toteutettuja kohteita. Tällä kertaa valinnan painotuksessa on kiinnitetty huomiota talon käytettävyyteen (esteettömyys), sen hyvään tekniseen toteutukseen ja suomalaiseen rakentamisosaamiseen”, RKL:n puheenjohtaja Ari Autio tiivistää valintaprosessia.
Taloprojektin rakennusvaiheista lisätietoa: https://www.facebook.com/KimaraKatariina
Kohteiden valintaraatiin kuuluivat:
Puheenjohtajana rkm Ari Autio, RKL:n puheenjohtaja
Jäseninä rkm Jarmo Nikkarikoski, RKL:n II puheenjohtaja
Jäseninä rkm Juhani Kukkakorpi, RKL:n III puheenjohtaja
Sihteerinä RI Hannu Järveläinen, RKL:n toimitusjohtaja
Lisätietoja: RKL:n toimitusjohtaja Hannu Järveläinen, puh. 040 210 747.
Perinteiset ISH-messut järjestettiin Frankfurtissa, Saksassa 17. – 21. maaliskuuta. Tapahtuma keskittyi LVI-alan ajankohtaisiin trendeihin, kuten energiatehokkuuteen, kestävään kehitykseen ja digitalisaatioon. Teemana oli ”Ratkaisuja kestävään tulevaisuuteen”, sillä rakennusala on...
Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaalilaajennuksen puinen alakatto voitti tämänvuotisen Puupalkinnon. Lentoaseman sisäänkäynti ja laajennus avattiin yleisölle vuosi sitten. Hankkeen toteuttaneeseen allianssiin kuuluivat rakennusyhtiö SRV, lentoasemaa operoiva Finavia, Arkkitehtitoimisto...
Uuden vuosikymmenen rakentamisen megatrendejä ovat ilmastonmuutos, väestönkasvu, kaupungistuminen ja teknologian superloikka. Maailmanlaajuiset trendit sanelevat meidän jokaisen arkea myös Suomessa. Digitalisaatio etenee kiihkeää vauhtia kohti rakentamisen isompaa lupausta. Rakenteet...
Perinteiset ISH-messut järjestettiin Frankfurtissa, Saksassa 17. – 21. maaliskuu...
Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaalilaajennuksen puinen alakatto voitti tämän...
Rankkasateita ja muita yleistyviä sään ääri-ilmiöitä vastaan rakennus- ja kiinte...