Rakennustaito
20.2.2020 | Päivitetty 20.2.2020
FISEn taustayhteisö vahvistuu RAKLI ry:n osakkuudella. FISE Oy:n osakkaiden määrä kasvaa 19 yhteisöön. Samalla RAKLI ry:stä tulee FISEn yhdeksäs sihteerijärjestö ja se vastaa jatkossa Rakennuttajan pätevyyslautakunnan toiminnasta.
RAKLI ry:n osakkuus FISE Oy:ssä on virallistettu tänään 19.2.2020 allekirjoitetulla osakassopimuksella. FISEn hallitus totesi RAKLIn täydentävän hyvin FISEn taustayhteisöä. RAKLIn osakkuuden myötä kiinteistöjen ammattimaiset omistajat, kiinteistösijoittajat, toimitilajohto ja rakennuttajat ovat entistä tiiviimmin mukana kehitettäessä FISEn henkilöpätevyyspalvelua.
FISEn taustayhteisöön kuuluvat tahot ovat:
Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry (RIA)
RAKLI ry ryhtyy samalla toimimaan rakennuttaja-pätevyyksien sihteerijärjestönä. Pätevyydet todetaan Rakennuttajan pätevyys- lautakunnassa, jonka toiminnasta RAKLI jatkossa vastaa. Aiemmin toiminnasta vastasi RIL ry ja toiminta jatkuu luontevasti uuden omistajatahon vetämänä. Pätevyyden hakijalle muutos ei juurikaan näy, sillä hakemukset on ohjattu automaattisesti FISEn patevyyspalvelu.fi:ssä uudelle sihteerijärjestölle.
Rakennuttajan pätevyyslautakunnan sihteerinä ja pätevyyshakemusten käsittelijänä toimii Marika Latvala RAKLI ry:stä. FISEn pätevyystarjottimessa on tällä hetkellä neljä rakennuttaja-pätevyyttä:
Lähes satapäinen joukko juhlisti Porin Rakennusmestareiden ja -insinöörien 110-vuotista taivalta. Porin Rakennusmestarit ja -insinöörit ry:n 110-vuotisjuhla keräsi Kesäpäivien lauantai-iltana yli 90 rakennusmestaria ja -insinööriä seuralaisineen juhlistamaan yhdistyksen...
RKL:n Kesäpäivät toivat Porin kesäkuussa yhteen kilpailijat, kannustajat ja lajeista kiinnostuneet. Viikonlopun aikana vauhtia riitti niin frisbeegolfkentällä, golfin parissa kuin Noormarkun urheilukentälläkin. RKL:n Kesäpäivät kokosivat rakennusalan väen Poriin 12.–14....
TALK 2026 kokosi 26.–27.3. Tampereelle rakennusalan ammattikorkeakoulujen tutkintovastaavat ja opinto-ohjaajat. Osallistujia puhutti etenkin rakennusmestarin YAMK-tutkinto. Koulutuspuolella rakennusmestarin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon rooli on puhuttanut viime aikoina. Aiheesta...
Lähes satapäinen joukko juhlisti Porin Rakennusmestareiden ja -insinöörien 110-v...
RKL:n Kesäpäivät toivat Porin kesäkuussa yhteen kilpailijat, kannustajat ja laje...
Rakennusinsinööri Antti Mäkelä, 60, on ollut yhdistysaktiivi siitä saakka, kun h...