Rakennustaito
7.11.2019
Kansainvälinen CIRCuIT-hanke pureutuu siihen, miten kaupungit pystyvät hyödyntämään rakentamisen kiertotalouden ratkaisuja entistä paremmin kaupunkisuunnittelussa. Tarkastelussa on niin uusien rakennusten suunnittelu kuin jo olemassa olevien rakennusten kunnostaminen, muuntaminen ja purkaminen.
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY, Tampereen yliopisto, Vantaan kaupunki ja Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskus ovat mukana kansainvälisessä Circular Construction In Regenerative Cities (CIRCuIT) -hankkeessa. Nelivuotinen hanke yhdistää 30 toimijaa pääkaupunkiseudulta, Kööpenhaminasta, Hampurista ja Lontoosta rakentamisen kiertotalouden edistämiseksi.
”Havainnollistamme hankkeessa esimerkein, kuinka rakentamisen kiertotalouden ratkaisut voidaan tuoda teoriasta käytäntöön. Selvitämme myös kiertotalouden toteuttamisen haasteita ja etsimme niihin ratkaisuja. Tavoitteena on, että kaupungit saavat käyttöönsä pysyviä toimintamalleja kaupunkisuunnittelun ja rakentamisen avuksi”, kertoo HSY:n toimitusjohtaja Raimo Inkinen.
Kiertotalous tarkoittaa sitä, että tuotteet suunnitellaan pitkään kestäviksi, korjattaviksi, muokattaviksi ja lopulta myös kierrätettäviksi. Kiertotaloudessa jätettä syntyy mahdollisimman vähän ja syntyvä jäte kierrätetään. Hankkeen tavoitteena on, että kokeilujen kautta kaupungit siirtyvät kohti kiertotalouden konkreettista toteutumista kaupunkiympäristön rakentamisessa.
”Järjestämme hankkeessa esimerkiksi kokeiluja, joissa purettavien rakennusten materiaaleja käytetään uusissa rakennuksissa. Lisäksi selvitämme nykyisen rakennuskannan käyttötarkoituksen muuntelumahdollisuuksia. Hankkeessa myös edistetään kiertotalouden mukaisia ratkaisuja uusien rakennusten kohdalla. Tämä pidentää rakennusten elinkaaria”, HSY:n hankepäällikkö Henna Teerihalme sanoo.
CIRCuIT – hanke saa rahoitusta EU:n Horisontti 2020 -ohjelmasta, ja sen kokonaisbudjetti on noin 10 miljoonaa euroa.
Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaalilaajennuksen puinen alakatto voitti tämänvuotisen Puupalkinnon. Lentoaseman sisäänkäynti ja laajennus avattiin yleisölle vuosi sitten. Hankkeen toteuttaneeseen allianssiin kuuluivat rakennusyhtiö SRV, lentoasemaa operoiva Finavia, Arkkitehtitoimisto...
Uuden vuosikymmenen rakentamisen megatrendejä ovat ilmastonmuutos, väestönkasvu, kaupungistuminen ja teknologian superloikka. Maailmanlaajuiset trendit sanelevat meidän jokaisen arkea myös Suomessa. Digitalisaatio etenee kiihkeää vauhtia kohti rakentamisen isompaa lupausta. Rakenteet...
Rankkasateita ja muita yleistyviä sään ääri-ilmiöitä vastaan rakennus- ja kiinteistöala tarvitsee koulutusta, tutkimusta, yhteistyötä sekä hyvää suunnittelua. Ja lisää rahaa. Kuluvalla vuosikymmenellä kaupunkikuvassa ovat yleistyneet huput, joiden sisällä rakennukset ovat suojassa...
Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaalilaajennuksen puinen alakatto voitti tämän...
Uuden vuosikymmenen rakentamisen megatrendejä ovat ilmastonmuutos, väestönkasvu,...
Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin tunnustuspalkinto – RIL-Palkinto 2019 –...
Vastaa