Kokkolasta lähtöisin oleva Leif Slotte kiersi jo pikkupoikana isänsä apupoikana pitkin Pohjanmaata kunnostamassa ja korjaamassa vanhoja, elämää nähneitä rakennuksia.

”Isä oli pienviljelijä, joka hankki kirvesmiestaidoilla lisätuloja perheelle. Kiersin hänen kanssaan 14-vuotiaasta asti pitkin maita ja mantuja. Kirvesmieheksi lähdin opiskelemaan 16-vuotiaana, ja heti sen jälkeen vuoden päästä löysin jo itseni Vaasan teknillisestä oppilaitoksesta rakennusmestarilinjalta”, pitkän linjan yrittäjä ja perinnerakentaja Leif Slotte muistelee.

Perinnerakentaminen kuitenkin jäi koulun jälkeen. Nuori mestari päätti kokeilla siipiään vieraan töissä. Kymmenen vuotta Slotte rakensi isoja ja pieniä kohteita, kokemusta kertyi monesta.

Perinnerakentaminen palasi Leifin elämään, kun hän alkoi tekemään yhteistyötä Pohjanmaan aluemuseon kanssa oman työn ohessa. Museoviraston ihmisten kanssa Leif teki yhdessä näyttelykohteen, jossa talon runko tuotiin muualta.

”Heidän kanssaan tuotimme alueelle yhdessä kursseja ja neuvontaa perinnerakentamisen materiaaleista ja työtavoista.”

Tämän pohjalta syntyi yritys Vanhan Kaarlen Talo, ja pitkä taival yrittäjänä alkoi.

”Olin kerännyt 10 vuotta kokemusta rakentamisesta muualta. Omat kädentaidot ja tieto perinnerakentamisesta olivat laajat. On hyvä tunnistaa omat vahvuudet ennen yrittäjyyden aloittamista”, Slotte ohjeistaa yrittämistä pohtivia rakennusmestareita.

Pohjanmaalla perinnerakentamisen markkinat alkoivat hiipua 1990-luvun alussa. Slotte havaitsi, että Tammisaaren ja rannikkoseudun liepeillä töitä ja kohteita tuntui riittävän. Perinnerakentamisen markkina on loppujen lopuksi vallan kapea. Kilpailua ohuessa segmentissä ei juuri ollut aiemmin, eikä ole nykyisinkään.

Slotte muutti lopulta 1995 Turun kautta Tammisaareen. Nykyisellään hän asuu Karjaan Billnäsissä, jossa hän työskentelee vuonna 2016 perustetussa Trähus Oy:ssä.

”Vanha yritys on edelleen olemassa, vaikka olen pienellä osuudella uudessa perustetussa yrityksessä”, yrityksen 67-vuotias seniori ja kunniapuheenjohtaja naurahtaa.

Kasvua haetaan

Trähusin visiona on kehittää puurakentamista niin, että yhä useammalla olisi mahdollisuus teettää itselleen hengittävä, täysin myrkytön, turvallinen ja ajaton koti. Lähes 30 henkeä työllistävä yritys on vahvassa kasvussa. Leifin mukaan heidän ammattilaisensa ovat erittäin motivoituneita terveellisen ja kestävän rakennustavan tekijöitä.

Leif on toiminnan ja osaamisen sydän. Hän on kerännyt tietoa, taitoa ja kokemusta perinnerakentamisesta yli 50 vuotta: harvalla on samaa historiaa. Leifin apuna on yksi rakennusinsinööri, artesaaneja, kirvesmiehiä ja maalareita sekä muurareita. Töitä on kuulemma enemmän kuin ennättää tehdä.

Yritys tarjoaa rakennus-, korjaus- ja entisöintipalveluiden lisäksi asiakkaille kokonaispalvelua suunnittelusta uuden hirsirungon veistoon. Usein hirsirunko siirretään jostain muualta uudelle tontille.

”Hirsirunkoiset talot ovat mainioita asua, niissä on viileää kesällä ja lämmintä talvella. Uskomme puurakentamiseen vahvasti”, ikiliikkuja ja intohimoinen perinnerakentaja tiivistää hymy huulilla.

Eläkkeelle siirtyminen ei vilkasta rakentajaa kiinnosta. Hänen mukaan perinnerakentaminen pysyy samana kaikessa rakentamisessa. Eikä Trähus ole isoissa kohteissa, asiakkaat ovat lähtökohtaisesti puurakentamisesta innostuneita perheitä.

RKL:n verkostoa Slotte kiittää ennen kaikkea verkoston rakentajana. Yhdistyksen kokouksissa hän käy edelleen aktiivisesti. Ja kun on yrittäjä, sitä ollaan aina täydellä sydämellä.

”Olisihan se hienoa, jos Trähus joskus myytäisiin.”

Teksti ja kuvat Jari Kostiainen