Patruunajohtamisen aikaan, silloin joskus muinoin, maailma oli toisessa järjestyksessä kuin nyt. Sanotaan, että höyrykone muutti maailmaa 1700-luvun lopulla enemmän kuin mikään muu keksintö ennen sitä.

Tänään menossa oleva murros on tutkijoiden mielestä paljon suurempi kuin teollinen vallankumous aikanaan. Digitaalisuus, tekoäly, robotit, hahmopohjaiset teknologiat… – ne ovat jo täällä.

Jo nyt uudet innovaatiot ohjaavat työtämme ja arkeamme huomaamattamme suuntaan, jota emme tunne. Epävarmuutta on ilmassa monella toimialalla: ”Korvataanko minut koneella?” kysyy tänään moni työntekijä itseltään. Kun tänään vielä harjoitellaan uuden kehityksen aikaa, huomenna uusi maailma on jo arjessamme ennen kuin huomaammekaan. Eikä puhuta sadasta vuodesta, puhumme vajaasta kymmenestä vuodesta!

Rakennusalan ihmisiä haastateltaessa heidän mielestään rakentaminen ei lopu koskaan, mutta mikä siinä sitten muuttuu?

Itse uskon, että työ itsessään rakennuksillakin vaatii jatkossa vähemmän ohjeistusta kuin nykyään, mutta samaan aikaan työn merkitys tekijälleen kasvaa.

Tällä hetkellä digitalisaatio syö työtä pitkälti suorittavista tehtävistä. Arvata saattaakin, että ei mene kauan, kun koneet oppivat selvittämään vaikeampia ongelmia. Amerikassa kerrotaan ratkottaneen jo tekoälyavusteisesti helpompia juridisia ongelmia.

Itse näen, että työn täytyy olla jatkossa enemmän yhtä oppimisen kanssa. Esimerkiksi työmailla jonkin ajan päästä kaikki osaavat teknologia-avusteisesti samat asiat.

Puolet nykyisistä töistä siis joko hiipuu tai loppuu kokonaan. Mikä on ensimmäinen työ mikä loppuu rakennustyömailla?

Jos voisi toivoa, rakennusmestaria tarvitaan myös jatkossa. Työn laatua pitää ja täytyy valvoa, tekee sen ihminen tai robotti.

Yllättävää on, että vaikka teknologia on kehittynyt, työtapamme peilaavat teollisen ajan käytänteitä. Edes rakennusalan tietotyöntekijää ei enää voi inspiroida syttymään muutokselle sata vuotta vanhalla opilla.

Mielestäni tulevaisuuden johtamista kuvasi Iltasanomissa 3.5.2018 Pikkuleijonien mestarivalmentaja Tommi Niemelä erittäin osuvasti:

”Isoin asia valmentamisessa on, että auttaa muita saavuttamaan unelmiaan. Jos pystyn auttamaan yksittäistä henkilöä johtamaan itseään ja haluamaan kehittyä koko ajan, koen valtavaa onnistumisen ja kyvykkyyden tunnetta.”

Raivokasta kesää kaikille työmaiden kingeille!

Jari Kostiainen