Antti Pulkkinen
27.2.2024 | Päivitetty 21.3.2024
Kunnianhimon puutteesta Mia Koro-Kanervaa ei voi ainakaan syyttää. Isännöintialan keulakuvana hän haluaa tehdä isännöinnistä maan halutuimpia ammatteja.
Miten se tehdään? Viime vuodet Koro-Kanerva on ollut mainetalkoissa, kun ala on joutunut ottamaan uutta vauhtia kartellikohujen jälkeen.
”Tuodaan esille se, että isännöintialassa on jotain loistokasta. Se sopii niin maailmanparantajille kuin talousosaajillekin.”
Kestävä kehitys, energiatehokkuus ja ilmastotietoisuus ovat päivän sanoja isännöinnissäkin.
”Nämä teemat vetoavat nuoriin. Tällä alalla he pääsevät edistämään niitä.”
Koro-Kanerva muistuttaa myös, että taloyhtiöissä on kiinni valtavasti varallisuutta.
”Yksi isännöitsijä hallinnoi keskimäärin 100 miljoonan euron omaisuutta. Jos isojen salkkujen hoitaminen tuo väristyksiä, tämä on juuri oikea ala.”

Isännöintiliiton johtoon Koro-Kanerva tuli vaikeaan aikaan, kun liittoa ja osaa sen jäsenyrityksistä epäiltiin kartellista. Myöhemmin tuli myös tuomio.
Liiton kasvojenpesun hän otti kiehtovana haasteena, vaikka joutui siivoamaan muiden sotkuja.
”Minulta kysyttiin, tiedätkö mihin olet menossa. Tiesin kyllä. Tässä oli sama houkutin kuin sijoittamisessa: jos et ota riskejä, et saa merkittäviä voittojakaan.”
Tuomioon Koro-Kanerva suhtautui tyynesti.
”Ajattelin, että virheitä on tehty, ja nyt niitä aletaan korjata. Minulla oli kova tahto viedä asioita parempaan suuntaan. Vaikka hampaat irvessä ja päätä puuhun hakaten.”
Isännöintiliittoon Koro-Kanerva sanoo tuoneensa avoimuutta. Virheistä on kerrottu rehellisesti ja asioista on viestitty avoimesti. Viestintää on muutenkin lisätty.
”Vain avoimuudella voi saada luottamusta. Liiton hallitus ymmärsi tämän hienosti, vaikka kielteinen julkisuus ei tunnukaan hyvältä. Sen tuen ehdottomasti tarvitsin.”
Kartellituomio vaikutti suhteisiin moneen suuntaan. Juuri siksi Koro-Kanerva halusi tehdä yhteistyötä sidosryhmien kanssa entistäkin innokkaammin.
”Halusin rakastaa yhteistyön eloon. Se ei ollut vaihtoehto, että olisin lähtenyt raivokkaasti puolustuskannalle ja haistatellut koko maailmalle. Sillä olisi kaivanut itselleen vain syvemmän kuopan.”
Iso osa liiton maineen parantamista olivat isännöinnin uudet eettiset ohjeet. Vuoden alussa aloitti myös isännöinnin eettinen neuvosto, joka valvoo ohjeiden noudattamista. Koro-Kanervan mielestä uudistukset piti tehdä joka tapauksessa.
”Pelisääntöjen selkeyttäminen auttaa kaikkia alan toimijoita. Se myös laittaa kyseenalaisesti toimivat yritykset ahtaalle. Heille tulee paine toimia ohjeiden mukaan. Niiden rikkomisesta voi tulla suuri mainehaitta.”
Jotkut ovat epäilleet, että liitto haluaa pestä uudistuksilla vain omat kasvonsa.
”Jos liikkeellä on sitä ajattelutapaa, että isännöitsijä on roisto, niin sitä vastaan pitääkin taistella. Haluamme parantaa koko alan luottamusta, pestä kaikkien kasvot.”
Välittömiä kiitoksia Koro-Kanerva ei odota, mutta hän uskoo, että uudistusten hyödyt näkyvät tulevaisuudessa.
”Kun toimitaan eettisesti, isännöinnin brändi paranee. Se nähdään tukena ja sparraajana, jota oikeasti halutaan.”
Koro-Kanervan mielestä isännöintialan uudistamisella on myös yhteiskunnallista merkitystä.
”Kolme miljoonaa ihmistä asuu niissä asunnoissa, joita isännöimme. Onnistuessaan tämä on palvelus Suomelle.”

Isännöintiliiton kasvoina Koro-Kanerva on saanut monenlaista palautetta, ”kaikenlaista ryönääkin”. Vaikeinta on ollut kestää henkilöön kohdistuvia loukkauksia.
”On ollut niitäkin päiviä, jolloin olen halunnut jäädä peiton alle. Mutta onneksi niitä ei ole ollut paljon.”
Kartellikohun ollessa pahimmillaan Koro-Kanerva kehitti itselleen suojamekanismin, jota hän kutsuu lääkärintakiksi.
”Töissä laitoin lääkärintakin päälle, jotta kestän roiskeet. Kotona otin sen sitten pois.”
Perhettään Koro-Kanerva nimittää peruskallioksi. Puoliso ja lapset ovat eläneet vahvasti mukana.
”Heidän tuestaan olen kiitollinen. Työt ovat tulleet välillä kotiin, ja se on vaikuttanut siihen, mitä jaksan ja mitä en.”
Metsäretket perheen kanssa ovat piristäneet, ja musiikistakin Koro-Kanerva on saanut voimaa. Aiemmalta ammatiltaan hän on pianisti, ja viime vuosina hän on innostunut käymään laulutunneilla.
”Laulunopettajani ansaitsee myös kiitokset. Hänkin sai kuunnella aina kuulumisiani vartin ennen kuin alettiin avaamaan ääntä. Kun laulaa rintaäänellä, koko keho resonoi. Se on äärimmäisen rentouttavaa.”
Viime vuosina Koro-Kanerva on kirjannut työtuntinsa ylös ja pitänyt rohkeasti vapaita.
Työnsä Koro-Kanerva näkee jo kantavan hedelmää. Menneistä ei juuri enää muistutella.
”Isännöintiliitosta on tullut uskottava asuntopoliittinen keskustelija. Meiltä pyydetään kannanottoja ja meitä pyydetään erilaisiin projekteihin mukaan. Yhteistyöhön panostaminen on auttanut.”
Liitto jakaa myös asiantuntemustaan viestimällä aktiivisesti eri teemoista.
”Toimittajien luottamusta mittaavissa tutkimuksissa olemme nykyään kärkisijoilla. Kuopasta on noustu nopeasti.”
Koro-Kanerva näkee myös isännöintialan johtamiskulttuurin muuttuneen – ehkä omankin esimerkkinsä innoittamana.
”Vanhanaikaisen perkelejohtamisen tilalle on tullut positiivinen kierre. Sellainen kiitollisuuden kierre, jossa osataan kiittää hyvästä työstä.”
Myös jäsenten luottamus on vahvistunut. Isännöintiliitosta on tullut oikea edunvalvontaorganisaatio.
”Pidämme jäsenten puolta ja katsomme tulevaisuuteen. Silloin jäsenet voivat keskittyä tämän päivän töihin.”
Teksti ja kuvat: Antti Pulkkinen
Lue lisää: Uudet eettiset ohjeet rakentavat luottamusta isännöintiin
Asuntorakentamisen aloitusmäärät ovat viime vuosina romahtaneet poikkeuksellisen alhaiselle tasolle. Vuosina 2023 ja 2024 aloitusmäärät olivat reilusti alle 20 000 asuntoa. Tänä vuonna aloitetaan arviolta noin 20 000 asunnon rakentaminen. Viimeksi vastaavilla asuntorakentamisen...
Rakennustaito 16/1925 Radan rakennustyöt voidaan katsoa alkaneiksi joulukuun 20 p:nä 1917, jolloin maamme silloinen hallitus kirjelmällä tie- ja vesirakennusten ylihallitukselle määräsi työt aloitettaviksi. Alkujaan oli rakennusajaksi ajateltu 3 vuotta, mutta töiden alettua puhjennut...
KIRA-alalle suunnattu tekoälyopas sai kesällä uutta sisältöä, ja lisää on luvassa. Verkkojulkaisu auttaa yrityksiä laatimaan omia ohjeistuksiaan. Yhteistyö oppilaitosten kanssa on myös vauhdissa. Rakennustietosäätiö (RTS) ja A-Insinöörit Oy julkaisivat viime tammikuussa verkossa...
Asuntorakentamisen aloitusmäärät ovat viime vuosina romahtaneet poikkeuksellisen...
Rakennustaito 16/1925 Radan rakennustyöt voidaan katsoa alkaneiksi joulukuun 20...
Perinteisesti rakentaminen on ollut paikallista toimintaa. Raskaita ja kookkaita...