Rakennustaito
8.12.2022 | Päivitetty 8.12.2022
Mikkelissä rakenteilla olevan kerrostalon rakenteisiin on käytetty Suomessa kehitettyä uutta vähäpäästöistä betonia. Kumppanit, Rakennusliike Ola Oy ja Suutarinen Yhtiöt, kehuvat uutuustuotteen päästöjen olevan kymmeniä prosentteja pienempiä verrattuna perinteisiin laatuihin.
Suutarisen ekotehokkaaksi betoniksi nimeämä uutuus perustuu Finnsementin vähäpäästöiseen Kolmossementtiin ja teollisuusneuvos Timo Suutarisen kehittämään reseptiin. Olan rakenteilla olevassa kerrostalossa kaikki betonityöt – perustukset, pilarit, väliseinät, parvekkeet, pintalattiat ja väestönsuoja – on tehty uudenlaisella betonilla. Valmisbetoni ja elementit valmistettiin SBS-Betonin tehtaalla Mikkelissä.
”Ekotehokkaan betonin käyttö ei ole tuonut ongelmia tai muuttanut sovittuja aikatauluja”, toteaa Olan työmaamestari Mikko Tuhkanen yhtiöiden tiedotteessa.

Lujabetoni Oy:n kehittämä vettä läpäisevä betoni palkittiin Helsingin kaupungin järjestämässä innovaatiokilpailussa. Seuraavaksi sitä pilotoidaan kaupungin pyöräteillä, jotta muun muassa sen pakkaskestävyys saadaan testattua.
Uutuus on vettäläpäisevä ja kuituvahvistettu läpivärjätty betoni, joka on tarkoitettu edistämään taajama-alueiden hulevesien hallintaa. Se on tarkoitettu erityisesti pyöräteiden pinnaksi.
Kehitystyöllä haluttiin paitsi vähentää betonin hiilijalanjälkeä myös löytää purkukohteista saatavalle mineraalivillalle vihdoinkin uusiokäyttöä. Mineraalivillaa päätyy Suomessa kaatopaikoille jopa 20 000 tonnia vuodessa.
Lue lisää betonista.
Nostureista ja nostokoneista kiinnostuneiden harrastajien yhdistys, Nosturihistoriallinen Seura, on julkaissut toisen kirjansa. Betox suomalainen torninosturi kertoo monelle rakentajalle tutusta kotimaisesta nosturista. Ensimmäinen nosturi, Betox 80/100 malli 025, valmistui vuonna 1968....
Tilastokeskus on tänä vuonna uudistanut asumisen ja rakentamisen tilastojaan. Uusi rakennuskanta ja uudistuotanto -tilasto sisältää muun muassa tiedot rakennusluvanvaraisen uudisrakentamisen määrästä. Lisäksi tilastoon kootaan rakennus- ja kesämökkikannan tiedot. Myös...
Pirkanmaan hyvinvointialue on valinnut SRV:n Tampereen yliopistollisen sairaalan (TaYS) uudistamisohjelman seuraavan rakennushankkeen kehitysvaiheen kumppaniksi. TaYS:n uudistamisohjelmaan on sisältynyt peruskorjauksia ja useampi uudisrakennus. Parhaillaan SRV urakoi sairaalalle lasten- ja...
Nostureista ja nostokoneista kiinnostuneiden harrastajien yhdistys, Nosturihisto...
Tilastokeskus on tänä vuonna uudistanut asumisen ja rakentamisen tilastojaan. Uu...
Rakennusyhtiöt ovat pitkään tehneet töitä tehostaakseen toimintaansa. Yksi tavoi...