Jari Kostiainen
1.8.2017
Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL:n asiantuntijaraati on valinnut Mikkelin asuntomessualueella rakennusteknisesti onnistuneesti toteutetuksi kohteeksi talon numero 26 ”Kotikontti”.
Tämän vuoden Asuntomessujen sijainti saa asiantuntijaraadilta erikoiskiitokset. Asuntomessualue sijaitsee upeassa miljöössä Saimaan rannalla. Saimaan vesistö antaa alueen tarjoamien luontovarojen ja ympärivuotisten liikuntamahdollisuuksien johdosta ainutkertaisen asumiskokemuksen uuden alueen aktiivisille asukkaille.
Rakennuttajat Johanna ja Pasi Tiusanen halusivat tähän maisemaan rakentaa modernin skandinaavisen puutalon.
Raati arvosti valinnassa sitä, että talo erottui selvästi muista alueen taloista. Kotikontti on suunniteltu hienosti teknisiltä ratkaisuiltaan. Talon pohjaratkaisu oli valitsijoiden mieleen, lopputulos on varsin asumismyönteinen.
”Kotikontissa” näkee, että rakennuttaja on vahvasti ohjannut suunnittelua, ja talosta on syntynyt rakennuttajansa näköinen koti. Tiloja on selvästi mietitty käytön kannalta, jonka lisäksi suunnittelussa on huomioitu oivasti hyvät tekniset ratkaisut.
”Talostamme on tullut selkeä, linjakas ja kestävillä sekä laadukkailla materiaaleilla rakennettu koti”, rakentajapariskunta iloitsee.
Mallikohteen valinta perustuu RKL:n rakennusasiantuntemukseen ja pitkäaikaiseen yhteistyöhön Suomen Asuntomessujen kanssa. Yhtenä raadin perusteena oli se, että kohde on nimenomaan rakennusteknisesti hyvin suunniteltu ja toteutettu.
RKL haluaa edistää suomalaista laadukasta rakentamista. Kohteen viimeistely on kokonaisuudessaan huippuluokkaa. Puuta materiaalina on käytetty hienosti maisemaan sopivaksi.
”Valinta on aina haastava. Myös tänä vuonna Mikkelin alueella on kaikkiaan useita hienosti toteutettuja kohteita. Tällä kertaa valinnan painotuksessa on kiinnitetty huomiota talon käytettävyyteen, sen hyvään tekniseen toteutukseen”, RKL:n puheenjohtaja Ari Autio tiivistää valintaprosessia.
Taloprojektin rakennusvaiheista lisätietoa: facebook.com/kotikontti
Kohteiden valintaraatiin kuuluivat:
Puheenjohtajana rkm Ari Autio, RKL:n puheenjohtaja
Jäseninä rkm Juhani Kukkakorpi, RKL:n II puheenjohtaja
Jäseninä rkm Jukka Lintunen, RKL:n III puheenjohtaja
Sihteerinä RI Hannu Järveläinen, RKL:n toimitusjohtaja
Lisätietoja: toimitusjohtaja Hannu Järveläinen, puh. 040 210 747.
Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaalilaajennuksen puinen alakatto voitti tämänvuotisen Puupalkinnon. Lentoaseman sisäänkäynti ja laajennus avattiin yleisölle vuosi sitten. Hankkeen toteuttaneeseen allianssiin kuuluivat rakennusyhtiö SRV, lentoasemaa operoiva Finavia, Arkkitehtitoimisto...
Uuden vuosikymmenen rakentamisen megatrendejä ovat ilmastonmuutos, väestönkasvu, kaupungistuminen ja teknologian superloikka. Maailmanlaajuiset trendit sanelevat meidän jokaisen arkea myös Suomessa. Digitalisaatio etenee kiihkeää vauhtia kohti rakentamisen isompaa lupausta. Rakenteet...
Rankkasateita ja muita yleistyviä sään ääri-ilmiöitä vastaan rakennus- ja kiinteistöala tarvitsee koulutusta, tutkimusta, yhteistyötä sekä hyvää suunnittelua. Ja lisää rahaa. Kuluvalla vuosikymmenellä kaupunkikuvassa ovat yleistyneet huput, joiden sisällä rakennukset ovat suojassa...
Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaalilaajennuksen puinen alakatto voitti tämän...
Uuden vuosikymmenen rakentamisen megatrendejä ovat ilmastonmuutos, väestönkasvu,...
Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin tunnustuspalkinto – RIL-Palkinto 2019 –...