Rakennustaito
11.12.2015 | Päivitetty 11.12.2015
Asuntojen rakentamiseen myönnetyt rakennusluvat kasvoivat edellisvuodesta. Rakennuslupia myönnettiin vuoden 2015 kesä-elokuussa yli 7 600 asunnolle, joka on 21 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Tilavuudella mitattuna asuinrakennuksille myönnettiin vuoden 2015 kesä-elokuussa rakennuslupia 7,4 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kerrostaloihin myönnettiin koko maassa rakennuslupa yli 5 200 asunnolle. Pientaloille myönnettyjen rakennuslupien määrä on laskenut jo pitkään, kesä-elokuun aikana myönnettiin rakennuslupia viidennes vähemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuonna 2014.
Turun tuomiokirkon juuri alkanut laaja remontti kestää yli kaksi vuotta. Torin toisella puolella historialliset rakennukset vajoavat, ja kaupunki etsii keinoja vahvistaa niiden perustuksia. Korttelin vaativa peruskorjaus on väistämättä pian edessä. Helmikuussa käynnistyneessä...
Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaalilaajennuksen puinen alakatto voitti tämänvuotisen Puupalkinnon. Lentoaseman sisäänkäynti ja laajennus avattiin yleisölle vuosi sitten. Hankkeen toteuttaneeseen allianssiin kuuluivat rakennusyhtiö SRV, lentoasemaa operoiva Finavia, Arkkitehtitoimisto...
Uuden vuosikymmenen rakentamisen megatrendejä ovat ilmastonmuutos, väestönkasvu, kaupungistuminen ja teknologian superloikka. Maailmanlaajuiset trendit sanelevat meidän jokaisen arkea myös Suomessa. Digitalisaatio etenee kiihkeää vauhtia kohti rakentamisen isompaa lupausta. Rakenteet...
Turun tuomiokirkon juuri alkanut laaja remontti kestää yli kaksi vuotta. Torin t...
Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaalilaajennuksen puinen alakatto voitti tämän...
Rankkasateita ja muita yleistyviä sään ääri-ilmiöitä vastaan rakennus- ja kiinte...