Jari Kostiainen
24.8.2016 | Päivitetty 14.9.2016
Mari Fabritius, 29, on RKL:n tuore opiskelija-asiamies. Mari aloittaa RKL:n palveluksessa 1.9. Liiton uusi vahvistus on tammikuussa 2017 valtiotieteiden maisteriksi valmistuva reipas ja positiivinen lisä toimistoon.
”Omista opiskeluvuosistani on jäänyt erityisen lämpimät muistot juuri opiskelijajärjestöjen tarjoaman tuen ja yhteisöllisyyden myötä”, Mari Fabritius tiivistää tunnelmiaan uudesta pestistä.
RKL:n uudella vahvistuksella on myös kansainvälistä taustaa.
”Asuin vuosina 2013–2016 Meksikossa, ja vuodet opettivat erityisesti kohtaamaan erilaisista lähtökohdista tulevia ihmisiä.”
Mari on kerännyt kokemusta tapahtumien järjestämisestä niin luottamustehtävien kuin aiempien työtehtävieni myötä. Harjoittelupaikassa Suomen Meksikon-suurlähetystössä hän oli mukana järjestämässä aivan uutta Días Nórdicos (Pohjoismaiset päivät) -taidefestivaalia sekä Keski-Amerikan ja Meksikon kunniakonsulit yhteen keräävää kunniakonsulikokousta.
Lähes satapäinen joukko juhlisti Porin Rakennusmestareiden ja -insinöörien 110-vuotista taivalta. Porin Rakennusmestarit ja -insinöörit ry:n 110-vuotisjuhla keräsi Kesäpäivien lauantai-iltana yli 90 rakennusmestaria ja -insinööriä seuralaisineen juhlistamaan yhdistyksen...
RKL:n Kesäpäivät toivat Porin kesäkuussa yhteen kilpailijat, kannustajat ja lajeista kiinnostuneet. Viikonlopun aikana vauhtia riitti niin frisbeegolfkentällä, golfin parissa kuin Noormarkun urheilukentälläkin. RKL:n Kesäpäivät kokosivat rakennusalan väen Poriin 12.–14....
TALK 2026 kokosi 26.–27.3. Tampereelle rakennusalan ammattikorkeakoulujen tutkintovastaavat ja opinto-ohjaajat. Osallistujia puhutti etenkin rakennusmestarin YAMK-tutkinto. Koulutuspuolella rakennusmestarin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon rooli on puhuttanut viime aikoina. Aiheesta...
Lähes satapäinen joukko juhlisti Porin Rakennusmestareiden ja -insinöörien 110-v...
RKL:n Kesäpäivät toivat Porin kesäkuussa yhteen kilpailijat, kannustajat ja laje...
Rakennusinsinööri Antti Mäkelä, 60, on ollut yhdistysaktiivi siitä saakka, kun h...