Rakennustaito
29.5.2015 | Päivitetty 12.12.2016
Helsingin Lapinlahdessa sijaitsevan historiallisen sairaala-alueen rakennuksissa aloitettiin alkukesästä ylläpitokorjausten valmistelu. Helsingin kaupungin kiinteistövirasto toimii projektin rakennuttajana, A-Insinöörit suunnittelee työt ja Stara toteuttaa korjaukset.
Korjausten on tarkoitus valmistua vuonna 2017. Rakennusten ulkoseiniin, ikkunoihin ja vesikattoon tehtävillä korjauksilla ehkäistään vuosien varrella syntyneiden rakenteellisten vaurioiden paheneminen ja uusien vahinkojen syntyminen. Kaupunki investoi korjauksiin yli kuusi miljoonaa euroa. Rakennusten myöhempi peruskorjaus tulee Helsingin kaupungin arvioiden mukaan maksamaan useita kymmeniä miljoonia euroja.
Sisäilmaongelmista kärsivän sairaalan päärakennuksen suunnitteli arkkitehti C. L. Engelin ja se valmistui vuonna 1841. Mielisairaalatoiminta loppui Lapinlahdessa vuonna 2008. Alueen kaava edellyttää, että rakennusten tuleva käyttötarkoitus liittyy terveydenhoitoon tai julkiseen sosiaalitoimeen. Tämän lisäksi Helsingin kaupunginhallitus on linjannut, että puistoalue tulee säilyttää julkisessa käytössä.
Teksti Jukka Nortio
Euroopan komissio on laatimassa uutta kiertotalousasetusta, jonka avulla EU kasvattaisi uudelleenkäytettävien tuotteiden ja uusioraaka-aineesta valmistettujen tuotteiden markkinoita jäsenmaissaan. EU:ssa kierrätysaste on pysynyt kauan noin 11 prosentissa. Tuleva kiertotalousasetus...
Fazerin suklaatehtaan työmaa Lahdessa käynnistyi elokuussa. Fazer ja Skanska allekirjoittivat heinäkuussa urakkasopimuksen, jonka arvo Skanskalle on 89 miljoonaa euroa. Hankkeen laajuus on noin 34 000 bruttoneliömetriä. Rakennustyöt valmistuvat aikataulun mukaan joulukuussa 2027, joten...
Erityisen pitkän pysäköintitilan rakentaminen alkoi viime kesänä Hyvinkäällä. Parkkihalli on noin 200 metriä pitkä, ja se sukeltaa rautatien ylittävän kevyenliikenteensillan ali. Rakennuksen julkisivun pystyrimoituksena käytetään W-profiilin tiekaidetta eli tienvarsilta tuttua...
Euroopan komissio on laatimassa uutta kiertotalousasetusta, jonka avulla EU kas...
Fazerin suklaatehtaan työmaa Lahdessa käynnistyi elokuussa. Fazer ja Skanska all...
Helsingin kaupunki ja YIT käynnistivät vanhan toimistokorttelin kunnianhimoisen...