Rakennustaito
9.12.2024 | Päivitetty 11.12.2024
Kiinteistöliiton korjausbarometri enteilee, että korjausrakentamisen kysyntä kääntyy ensi vuoden mittaan loivaan nousuun. Liiton kyselyyn vastasi yhteensä noin 4 000 taloyhtiöiden edustajaa ja isännöitsijää tänä syksynä. Korjausbarometrin mukaan korjaamista tänä vuonna lisänneiden ja vähentäneiden taloyhtiöiden osuudet vastaajista olivat yhtä suuret eli 29 prosenttia. Vastaushetkellä eli syys-lokakuun vaihteessa 35 prosentilla taloyhtiöistä oli korjaushanke joko käynnissä tai juuri päättynyt.
Uutta nousua on jo nähtävissä ennen kaikkea pääkaupunkiseudulla. Korjausrakentamisen elpyminen ensi vuonna on näillä näkymin varovaista, eikä kysynnän alkava nousu luultavasti vielä riitä nostamaan korjaamisen volyymiä vuoteen 2024 verrattuna. Vastaajista 28 prosenttia odotti vilkastuvaa korjaamista vuonna 2025, kun supistumista odottavia oli 29 prosenttia: barometrin saldolukema on näiden prosenttiosuuksien erotus, -1. Ensi vuoden saldoluvut ovat hieman plussan puolella pääkaupunkiseudulla ja Pohjois-Suomessa.
Kerrostaloissa korjaushankkeiden kärjessä ovat päättyvänä vuonna olleet vesi- ja viemärijärjestelmät. Muita yleisiä hankkeita ovat olleet vesikaton, julkisivujen ja lämmitysjärjestelmien remontit.
Teksti Martti Ristimäki kuva Adobe
Kruunusillat-reitin itäisin silta, Kruunuvuorensilta, on palkittu Vuoden 2025 Betonirakenteena. Sillan rakennustyöt saatiin lähes valmiiksi viime vuoden lopulla. Suomen pisin silta avataan kevyelle liikenteelle tänä vuonna. Raitioliikenteen koeajot tällä sillalla alkavat piakkoin....
Koko eteläistä Helsinkiä palvelevan Kampin terveys- ja hyvinvointikeskuksen rakennustyöt valmistuvat YIT:n ilmoituksen mukaan jo ensi syyskuussa eli alkuperäiseen suunnitelmaan verrattuna yli vuoden etuajassa. Projektinjohtourakoitsija YIT, Helsingin kaupunki ja muut osapuolet kehuvat...
Nurmossa, Seinäjoella ovat käynnissä Atrian valmisruokatehtaan laajennusosan rakennustyöt. Uudisrakennuksen peruskivi muurattiin tammikuussa. Tehtaan uuden osan rakentamisesta vastaa YIT. Urakkasopimuksen arvo YIT:lle on 13 miljoonaa euroa. Rakennustyöt saadaan aikataulun mukaan...
Kruunusillat-reitin itäisin silta, Kruunuvuorensilta, on palkittu Vuoden 2025 Be...
Koko eteläistä Helsinkiä palvelevan Kampin terveys- ja hyvinvointikeskuksen rake...
Ylen MOT-toimituksen selvityksen mukaan Suomessa on syttynyt tällä vuosikymmenel...