Rakennustaito
22.5.2026
Suomalaisista noin 75 prosenttia haluaisi asua pientalomaisesti lähellä kaupunkien keskustoja ja hyvien yhteyksien päässä, eli käytännössä kasvukeskusten omakoti-, pari- tai rivitalossa. Silti suurin osa uudesta asuntotuotannosta on kerrostaloja. Tämä johtuu poliittisesta tahdosta, kaavoituksesta ja tietämättömyydestä.
Kun alueet kaavoitetaan kerrostaloille, rakennetaan kerrostaloja. Samalla jää toteutumatta se asumisen muoto siinä laajuudessa, jota enemmistö suomalaisista toivoo. Oma piha, oma rauha ja luonto lähellä ovat edelleen suomalaisten asumisen ihanne. Kasvukeskuksissa rakentamisen tulee olla tiivistä, ja kunnissa tunnutaan ajattelevan, että kerrostalot ovat ainoa tapa rakentaa tiiviisti.
Kerrostaloilla on paikkansa. Niitä tarvitaan kaupunkikeskustoissa, asemien ympäristössä ja palvelujen solmukohdissa. Mutta jos keskusten ympärille ei synny riittävästi pientaloalueita, asumisen vaihtoehdot kapenevat turhaan.
Usein ajatellaan, että pientalorakentaminen on tehotonta maankäyttöä. Todellisuus on monipuolisempi. Kerrostaloalueet tarvitsevat laajoja tie- ja puistoalueita, kun taas pientaloalueilla kulkuväylät ovat tonttien sisäisiä kulkureittejä ja viherympäristö syntyy pientalojen pihoihin. Hyvin suunniteltu pientaloalue on sekä tiivis että viihtyisä. Kun tunnusluvuksi otetaan tonttitehokkuus, on kerrostalo aina pientaloa tehokkaampi, mutta jos oikeaoppisesti seurattaisiin alue-tehokkuutta, kutistuu ero marginaaliseksi ja ihmisten asumistoiveet toteutuvat.
Samalla pientalorakentamisella voidaan vaikuttaa myös alueiden eriytymiseen. Kohtuuhintaisen omistusasumisen lisääminen vahvistaa alueiden vetovoimaa ja tasapainottaa kaupunkirakennetta. Segregaatiota voidaan vähentää rakentamalla houkuttelevaa omistusasumista sinne, missä sitä on liian vähän. Kun puhutaan kohtuuhintaisesta asumisesta, puhutaan turhan usein vuokra-asumisesta kerrostalossa, vaikka suurin osa suomalaisista haluaisi asua kohtuuhintaisessa omistuspientalossa. Tämä olisi täysin mahdollista oikeaoppisella kaupunkikehityksellä.
Rakentamisen painopiste keskittyy tulevina vuosina yhä selvemmin kasvukeskuksiin. Siksi tarvitsemme uusia pientalokonsepteja, jotka yhdistävät tiiviyden, saavutettavuuden ja asumisen laadun. Tässä työssä myös Asuntomessuilla on oma roolinsa. Kun uusi asuinalue – Asuntomessualue – rakennetaan kerralla valmiiksi, se näyttää konkreettisesti, millaista hyvä arjen asuminen voi olla ja miten sitä voidaan monistaa laajemmin.
Asuntomessut Lempäälässä kesällä 2026 on tästä hyvä esimerkki. Saikan Asuntomessualueelle rakentuu moderneja pientaloja, pienkerrostalo eli townhouse ja vuokrakerrostalo hyvien liikenneyhteyksien äärelle kasvukeskuksen tuntumaan. Juuri tällaista monimuotoista ja tasapainoista aluerakennetta Suomeen tarvitaan lisää. Asuntomessuja tulisikin yleishyödyllisenä osuuskuntana käyttää kaupungeissa ja muissa kasvukeskuksissa uudenlaisen asumisen käynnistäjänä ja paremman asumisen mahdollistajana.
Rakennusalan ammattilaisilla on keskeinen rooli siinä, millaiseksi suomalainen asuminen tulevaisuudessa muotoutuu. Siksi on perusteltua kysyä, kaavoitammeko ja rakennammeko nyt sellaista Suomea, jossa ihmiset oikeasti haluavat asua?
Tarvitsemme uusia pientalokonsepteja.
Kirjoittaja Joran Hasenson on Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja, joka tarkastelee asumista yhtä aikaa ihmisten arjen, kuntien elinvoiman ja rakentamisen tulevaisuuden näkökulmista. Vapaa-ajalla hän viihtyy lenkkipoluilla ja merillä ja tarttuu toisinaan kitaraan.
Viitisen vuotta sitten taloyhtiöt ryntäsivät energiaremontteihin kuin viimeiseen junaan. Huippu nähtiin vuonna 2022, kun porauskoneet pärisivät silminnähden monien taloyhtiöiden pihoilla. Päätökset tehtiin pikaisesti, mutta monissa tapauksissa se kannatti. Kaukolämmön hinnat...
Vuoden 2022 energiaremonttien investointiryöppy on vaihtunut vuonna 2026 harkitumpaan ja ammattimaisempaan otteeseen. Kaukolämmön hinnan nousu ja uudistuva sääntely pitävät energiatehokkuuden taloyhtiöiden hankelistan kärjessä. Kirkkonummelaisen asunto-osakeyhtiö Pyökin...
Neuvontainsinööri Mohamad Abdul-Sattar auttaa tontinostajia ja tekee tarkastuskäyntejä. Kirkkonummen rakennusvalvonnan puhelinpalvelussa hän neuvoo asiakkaita suomeksi, englanniksi ja arabiaksi – kaikille kolmelle kielelle löytyy käyttöä kasvukunnassa. Rakennusinsinööri Mohamad...
Suomalaisista noin 75 prosenttia haluaisi asua pientalomaisesti lähellä kaupu...
Viitisen vuotta sitten taloyhtiöt ryntäsivät energiaremontteihin kuin viimeiseen...
Vuoden 2022 energiaremonttien investointiryöppy on vaihtunut vuonna 2026 harkitu...