Savonlinnalainen Pirita Ahokas valmistui yhdyskuntateknikoksi Värtsilän teknillisestä oppilaitoksesta vuonna 1999. Muutaman eri työpaikan jälkeen betoni ja sillat alkoivat tuntua Ahokkaan mielestä omimmalle osaamisalueelle.

”Ammattikoulun rakennuslinja antoi sitä, mitä halusin ja tekussa uravalinta lopulta kirkastui”, Piritta Ahokas sanoo.

Sillat kuntoon

Viimeiset kymmenen vuotta Ahokas oli Tieliikelaitoksen eli Destian leivissä. Viime syksynä Ahokas pääsi takaisin kotikonnuillensa Destian sillanrakennus työmaalle työmaapäälliköksi.

”Syystalvesta minulle vinkattiin, että Ramboll CM oy etsii siltavalvojaa Itä-Suomen alueelle. Panin paperit sisään ja tammikuun alussa aloitin uuden toimen, Pirita Ahokas kertoo tyytyväisenä.

Kun työhön on aito innostus, omaehtoinen tiedon haku ja ammattitaidon parantaminen tulee elämäntavaksi.”

Laadusta ei tingitä

Ahokas vakavoituu, kun puhe kääntyy esiin nousseisiin betonin laatuongelmiin. Lähes koko työuransa betonirakenteiden ja niiden korjaamisen parissa tehnyt Pirita Ahokas on havainnut, että betonirakentamisen taso Suomessa on aina ollut huippuluokkaa.

”Työmailla toimitaan tarkasti Liikenneviraston antamien ohjeiden mukaan. Toivottavaa olisi, että betonin laadussa viime aikoina havaittujen puutteiden perimmäinen syy selviäisi mahdollisimman pian”, Pirita Ahokas painottaa.

”Nyt kannata etsi syyllisiä vaan ratkaisua esiin nousseeseen ongelmaan.”

Monta muuttujaa

Ahokkaan mukaan huippulaatuisen betonivalun tekemisessä on uskomattoman monta muuttujaa. Kaikkien osatekijöiden kuljetuksesta, lämpötilasta, lisäaineistuksesta, massan tiivistämisestä, jälkihoitoajasta ja suojauksesta alkaen kaiken on oltava täsmälleen säädösten mukaista.

Ahokkaan mukaan betoniketjun jokaisen toimijan on tehtävä työ niin huolellisesti ja ohjeiden mukaan kuin pystyy. Avoimella yhteistyöllä betonirakentamisen maine saadaan pysymään sille kuuluvalla huipputasolla.

Isot autot kiinnostavat

Pirita Ahokas kertoo aina olleensa RKL:n jäsen. Liikkuvasta työstä johtuen aktiivinen yhdistystoiminta on jäänyt vähiin. RKL:n järjestämät koulutukset Pirita on pyrkinyt hyödyntämään mahdollisimman hyvin.

”Kurssien aiheet ovat poikkeuksetta olleet ajankohtaisia ja kurssien sisällöt todella ammattimaisesti laadittu. Jokaisella kurssilla on tullut uutta tietoa ammattitaidon tueksi, Ahokas kiittelee.

Jos on Piritan ammatinvalinta hieman tavanomaisesta poikkeava, niin sama suuntaus on harrastuspuolellakin. Tallissa on vuoden 1981 mallinen Chevrolet Corvette 5,7 litran V8-moottorilla varustettuna. Työmatkat taittuvat turvallisen mukavasti kelistä ja maastosta riippumatta Hummer H3:lla.”

”Luonto on minulle myös erittäin tärkeä. Sienestys ja marjastus kuuluvat syksyn ehdottomiin kohokohtiin. Siinä mieli lepää, kun saa samoilla metsässä koirien kanssa”, Pirita tunnustaa.

 

Lue koko tarina seuraavasta 17.2. ilmestyvästä Rakennustaidosta.  

 

Teksti ja kuvat: Visa Vilkuna