Jari Kostiainen
19.11.2018 | Päivitetty 21.11.2018
Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL:n liittohallitus valitsi kokouksessaan Turussa 18.11.2018 nykyisen puheenjohtaja rakennusmestari Ari Aution jatkamaan luottamustehtävässään.
Helsinkiläinen rakennusmestari ja yrittäjä Ari Autio valittiin ensimmäisen kerran puheenjohtajaksi kaudelle 2014-2015. RKL:n liittohallituksen puheenjohtaja valittiin nyt kolmivuotiskaudeksi 2019-2021.
”Kiitän luottamuksesta. Liitossa täytyy jatkossa keskittyä yhä tehokkaammin jäsenhankintaa tukeviin toimintoihin ja seurata talouden kehitystä edelleen tarkasti”, Ari Autio lausui kiitospuheessaan. Lisäksi vastavalittu puheenjohtaja painotti yhdistysten välistä tehokkaampaa yhteistyötä.
Rakennusmestarit ja –insinöörit AMK RKL ry on ammatillisten, 73, jäsenyhdistystensä valtakunnallinen palvelujärjestö. RKL on myös rakennusalalla arvostettu ja yhteiskunnassa vaikuttava lähes 10 000 rakennustuotannon asiantuntijan liitto.
Puheenjohtajana jatkava Ari Autio kiitti Turun yhdistystä hyvistä liittokokouksen järjestelyistä. Hän myös kiitti jäsenistöltä saamastaan kannatuksesta puheenjohtajavaalissa.
”Olen saanut onnitteluja valintani johdosta niin jäsenistöltä kuin yhteistyökumppaneiltamme”, Autio kiittää. Tästä on hyvä jatkaa seuraavat kolme vuotta eteenpäin.
Viimeistään konkurssiuutisten runsaus loppukesällä riitti vakuuttamaan kaikki siitä, että rakentamisen taantuma on paha ja ilman elvytystoimia siitä uhkaa tulla tuhoisa. Vain nopeavaikutteiset elvytystoimet saattavat ehtiä lievittämään alan yritysten ja työntekijöiden ahdinkoa...
Kesäpäivillä miteltiin taas RKL-mestaruuksista. Osallistujia paahteisella Paavo Nurmen stadionilla Turussa oli lähes 30. Myös naisia osallistui edellisvuosia enemmän. Kisat käynnistäneessä maastojuoksussa kovin aika tuli miesten yleisessä sarjassa – Turun Antti Uusilehto pinkoi...
Turun Aninkaisten frisbeegolf-radalla kiekot saivat kyytiä, kun RKL:n mestaruudesta kilpailtiin kolmannen kerran. Jos on yleisurheilun palkintosijoilla paljon tuttuja nimiä, frisbeegolfissa samat nimet tuntuvat hallitsevan peliä. Lajista on tullut Mikko Ohra-ahon ja Eemeli Koiviston...
Kesäpäivillä miteltiin taas RKL-mestaruuksista. Osallistujia paahteisella Paavo...
Naantalin Kultaranta Resort tarjosi upeat puitteet ja jo aamusta lähes trooppise...
Loviisan Asuntomessut tarjosivat heinä-elokuussa niin wau-arkkitehtuuria kuin ta...
Vastaa