Rakennustaito
RT 02/2017 | 31.3.2017
Skanska valittiin Olympiastadionin mittavan uudistushankkeen pääurakoitsijaksi. Hanke on suurin Skanskan Suomessa koskaan toteuttama talonrakennusurakka, jossa Skanska on yksin päätoteuttajana. Sopimuksen arvo Skanskalle on 156 miljoonaa euroa.
”Hankkeessa syntyy merkittäviä kustannuksia muun muassa vanhojen rakenteiden vahvistamisesta. Monessa vaativassa työvaiheessa käytetään paljon työvoimaa työmaalla, koska tehtaalla tehtyjä esivalmisteita, esimerkiksi muotteja tai raudoitteita, ei voida käyttää”, kertoo aluejohtaja Vesa Tähti Skanskasta.
Olympiastadionilla on menossa maanrakennus-, louhinta- ja perustuksien vahvistustöitä, joita Lemminkäinen suorittaa erillisurakkana. Skanska käynnistää omat työmaatoimintonsa vuoden 2017 ensimmäisen neljänneksen aikana.
”Stadion toteutetaan yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana. Tämä mahdollistaa suunnitelmien kehittämisen ja kustannustehokkaampien ratkaisujen etsimisen projektinjohtourakan aikana”, sanoo HKR-Rakennuttajan tulosryhmän johtaja Jukka Forsman.
Teksti Sirkka Saarinen, havainnekuva Työyhteenliittymä K25 ja NRT
Sähkötalon uudisrakennus Noodi on valmistumassa Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella. SRV on toteuttanut hankkeen projektinjohtourakkana yhteistyössä rakennuttajan, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n (SYK), kanssa. Yliopisto tulee Noodiin vuokralle. Hankekokonaisuuteen on sisältynyt...
Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaan viime vuoden lopussa valmistuneessa monitoimitalossa, Kulturhuset Fiinissä. Rakennuskokonaisuuden laajennusosa on tehty CLT-levyistä. Julkisivuissa on käytetty puuta ja paljon tiiltä. Uudisrakennuksen on...
Uuden urheilukeskuksen rakennustyöt ovat vauhdissa Jyväskylässä. Hipposkeskus käsittää liikunta-, osaamis- ja jääurheilukeskukset sekä pysäköintihallin. Osaamiskeskus palvelee tutkimusta ja koulutusta.Jääurheilukeskukseen tulee remontoitavan kilpajäähallin viereen yhteensä kolme...
Sähkötalon uudisrakennus Noodi on valmistumassa Tampereen yliopiston Hervannan k...
Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaa...
Tuulivoimaloiden rakentamistahti on hiljentynyt rajusti. Sen sijaan teollisen mi...