Rakennustaito
RT 03/2016 | 27.5.2016
Rakentajien työllisyystilanne on parantunut selvästi vuoteen 2015 verrattuna. Rakennusalan työttömyyskassan mukaan maaliskuun 2016 työttömyys oli rakennusalalla 22,8 prosenttia. Se on 2,4 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuosi sitten.
Ansiosidonnaista päivärahaa sai sen mukaan 1 774 rakentajaa vähemmän kuin vuosi sitten. Kaikkiaan maaliskuussa oli kuitenkin työttömänä edelleen 12 413 rakentajaa.
Työttömyys väheni Kymeä ja Itä-Suomea lukuun ottamatta varsin tasaisesti kautta maan. Kymessä rakentajien työttömyys lisääntyi maaliskuussa 1,6 prosenttia ja oli 25,8 prosenttia. Itä-Suomessa nousu oli 0,3 prosenttia. Työttömyysprosentti siellä oli 28,8.
Eniten työttömyys laski maaliskuussa Keski-Suomessa: laskua oli 5,2 prosenttiyksikköä, työttömyysprosentti oli 23,8. Oulussa laskua oli 4,6 prosenttia; Oulun alueen työttömyys oli maaliskuussa 24,8 prosenttia.
Alhaisin rakentajien työttömyysprosentti oli jälleen Uudeltamaalta, jossa 14,4 prosenttia rakentajista sai ansiosidonnaista päivärahaa. Tässä on vähennystä edelliskuukauteen 2,3 prosenttiyksikköä.
Teksti Sirkka Saarinen
Destian ja Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) uudessa muuntokoulutuksessa 11 talonrakennusalan ammattilaista aloitti kouluttautumisen infra-alan tehtäviin työn ohessa. Yhdeksän kuukauden pituinen koulutus alkoi syyskuun ensimmäisellä viikolla intensiivisellä perehdytysjaksolla. Opintojaksoja...
Matkustajasataman mittavat rakennustyöt Turussa etenivät uuteen vaiheeseen syyskuun alussa, kun satamaradan siirto käynnistyi. Turun rautatieasemalta Turun linnan ohi matkustajasatamaan kulkeva yhteys korvataan nyt rakennettavalla läntisemmällä ratayhteydellä, joka koukkaa...
Hallitus linjasi budjettiriihessään syyskuun alussa, miten jatketaan hanketta aiheettomien valitusten ehkäisemiseksi eli niin sanotun valitustehtailun suitsimiseksi. Aihe on monin tavoin herkkä, koska valitukset usein viivästyttävät pahasti rakennushankkeita, mutta toisaalta...
Destian ja Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) uudessa muuntokoulutuksessa 11 talon...
Matkustajasataman mittavat rakennustyöt Turussa etenivät uuteen vaiheeseen sy...
Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaa...