Rakennustaito
23.9.2026
Destian ja Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) uudessa muuntokoulutuksessa 11 talonrakennusalan ammattilaista aloitti kouluttautumisen infra-alan tehtäviin työn ohessa. Yhdeksän kuukauden pituinen koulutus alkoi syyskuun ensimmäisellä viikolla intensiivisellä perehdytysjaksolla. Opintojaksoja on yhteensä kymmenen.
Perehdytyksen jälkeen opiskelijat siirtyivät työskentelemään Destian hankkeisiin. Työviikot koostuvat kolmesta työpäivästä ja kahdesta itseopiskelupäivästä. Kurssin hyväksytysti ensi kevääseen mennessä suorittaneet opiskelijat Destia lupaa palkata vakituisiin työsuhteisiin.
“Muuntokoulutuksen kymmenellä opintojaksolla käsitellään laajasti infratuotannon eri osa-alueita ja elinkaarta. Koulutuksessa perehdytään esimerkiksi mittauksiin, maarakennus- ja louhintatekniikkaan, sillanrakennukseen, kunnossapitotekniikkaan ja kustannuslaskentaan”, Oamkin lehtori Jarmo Erho kertoo Destian tiedotteessa.
Infra-alan vanhimpia työntekijöitä siirtyy eläkkeelle selvästi enemmän kuin mikä on alalle valmistuvien määrä.
Teksti Martti Ristimäki
Matkustajasataman mittavat rakennustyöt Turussa etenivät uuteen vaiheeseen syyskuun alussa, kun satamaradan siirto käynnistyi. Turun rautatieasemalta Turun linnan ohi matkustajasatamaan kulkeva yhteys korvataan nyt rakennettavalla läntisemmällä ratayhteydellä, joka koukkaa...
Hallitus linjasi budjettiriihessään syyskuun alussa, miten jatketaan hanketta aiheettomien valitusten ehkäisemiseksi eli niin sanotun valitustehtailun suitsimiseksi. Aihe on monin tavoin herkkä, koska valitukset usein viivästyttävät pahasti rakennushankkeita, mutta toisaalta...
Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaan viime vuoden lopussa valmistuneessa monitoimitalossa, Kulturhuset Fiinissä. Rakennuskokonaisuuden laajennusosa on tehty CLT-levyistä. Julkisivuissa on käytetty puuta ja paljon tiiltä. Uudisrakennuksen on...
Destian ja Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) uudessa muuntokoulutuksessa 11 talon...
Matkustajasataman mittavat rakennustyöt Turussa etenivät uuteen vaiheeseen sy...
Hallitus linjasi budjettiriihessään syyskuun alussa, miten jatketaan hanketta ai...