Rakennustaito
1.4.2015 | Päivitetty 26.10.2016

Työn vastapainoksi Vuoden Rakennusmestari 2012 viihtyy metsällä ja vihreällä veralla.
Kuopion yliopistollisen sairaalan laajennuksen eli rakennus numero kakkosen työmaapäällikkönä ja vastaavana mestarina toimivalle rakennusmestari Jukka Lintuselle tämänhetkiset liikuntaharrastukset ovat pitkän matkan hiihto ja maratonien juokseminen.
Noin kerran vuodessa tämä monien kuntoilijoiden haave tulee juostuksi. Jukalla on takanaan jo 19 maratonia eli 42,195 kilometrin taivalta. Vaikka Suomesta löytyy erittäin hyviä maratoneja, niin Tukholman maratonkin on käyty kokeilemassa.
Aiemmin Jukka pelaili innolla palloilulajeja, mutta nämä ovat pikkuhiljaa jääneet taka-alalle. Suurimpana syynä lienee se, että projektiluotoiset työt kaukana kotoa eivät anna mahdollisuutta riittävään harjoitteluun joukkueen kanssa. Pilke silmäkulmassa Jukka tunnustaa, että myös iällä on oma vaikutuksensa siihen, että vauhdikkaista joukkuelajeista on tullut siirrytyksi rauhallisempien yksilölajien pariin.
Pelkästään omaksi ilokseen Jukka ei ole urheilun areenalla toiminut. Tästä on osoituksena hänen Saarijärvelle vuona 2000 perustama jalkapallon erikoisseura FC Saarijärvi. Seura on osoittautunut erittäin tarpeelliseksi, sillä aktiivisia harrastajia on noin 300. Vaikka seura luotiin nuorten jalkapalloilijoiden tarpeisiin, aikuisiakaan ei ole unohdettu. Jukka Lintusen puheenjohtajuudessa FCS on ollut järjestämässä yhdessä kaupungin liikuntatoimen kanssa puulaakijalkapallosarjaa työpaikka- ja kaveriporukoille.
Urheilun lisäksi myös metsästys on lähellä Jukka Lintusen sydäntä. Hirviä on tullut vuosien saatossa kellistetyksi kymmeniä. Tarkkaa kaatojen määrää mies ei enää muista. Jahtivoutinakin Jukka on toiminut useita vuosia.
”Metsästys ei tosiaankaan ole kiireisten miesten hommaa. Meidän hirviporukassa ikähaarukka on vajaasta 30 vuodesta päälle 80 vuoteen. Meidän metsästysreissujen sisältö on metsästyksen lisäksi pitkälti tarinointia, makkaranpaistoa nuotiolla ja positiivisessa hengessä leikinlaskua toisten epäonnistumisille. Eli se on erinomainen vastapaino leipätyölle”, Jukka Lintunen tiivistää.
Hirviporukassa on monen alan ammattilaisia mukana, jolloin verkosto kehittyy kuin itsestään. Yhteisten asioiden hoidosta vastuuta kantavana miehenä Jukka Lintunen on mukana myös Saarijärven riistanhoitoyhdistyksen hallituksessa.
Teksti ja kuvat Visa Vilkuna
Lue lisää Vuoden Rakennusmestari 2012 mielenkiintoisesta hankkeesta: Rakennustaito II/2015, lehti ilmestyy 10.4.
Lähes satapäinen joukko juhlisti Porin Rakennusmestareiden ja -insinöörien 110-vuotista taivalta. Porin Rakennusmestarit ja -insinöörit ry:n 110-vuotisjuhla keräsi Kesäpäivien lauantai-iltana yli 90 rakennusmestaria ja -insinööriä seuralaisineen juhlistamaan yhdistyksen...
RKL:n Kesäpäivät toivat Porin kesäkuussa yhteen kilpailijat, kannustajat ja lajeista kiinnostuneet. Viikonlopun aikana vauhtia riitti niin frisbeegolfkentällä, golfin parissa kuin Noormarkun urheilukentälläkin. RKL:n Kesäpäivät kokosivat rakennusalan väen Poriin 12.–14....
TALK 2026 kokosi 26.–27.3. Tampereelle rakennusalan ammattikorkeakoulujen tutkintovastaavat ja opinto-ohjaajat. Osallistujia puhutti etenkin rakennusmestarin YAMK-tutkinto. Koulutuspuolella rakennusmestarin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon rooli on puhuttanut viime aikoina. Aiheesta...
Lähes satapäinen joukko juhlisti Porin Rakennusmestareiden ja -insinöörien 110-v...
RKL:n Kesäpäivät toivat Porin kesäkuussa yhteen kilpailijat, kannustajat ja laje...
Rakennusinsinööri Antti Mäkelä, 60, on ollut yhdistysaktiivi siitä saakka, kun h...