Rakennustaito
7.3.2022
Kaksi viikkoa sitten vietettiin Tampereella maamme rakennusmestarien päiviä. Ne alkoivat 17/III klo 9 a.p:llä Rakennusmestariliiton yhteyteen perustettujen liikeyritysten, Rkmliiton Eläkerahaston, sitten Rakentajain Kustannus-Oy:n ja Tapaturmavakuutus-Oy Louhen yhtiökokouksilla ja jatkuivat samana päivänä klo 12:sta alkaneella Liiton vuosikokouksella ja seuraavana päivänä klo 1.15 rkm-rien luentokursseilla, jotka päättyivät 19:nen päivän illalla klo 8.
Heti kokousten alussa huomasi, että päiville on osoitettu
harvinaisen suurta huomiota
melkein kaikkialla rkmrien keskuudessa. Sillä osanottajain luku oli niin valtavan suuri, että
tuskin sellaista lienee aikaisemmissa kokouksissa oli ollut. Myöskin harrastus asiain käsittelyssä oli, sen lausui myöskin kokouksen taitava puheenjohtaja Tiitola, suuri ja ennen kaikkea osoitti, että miehille on liiton etu ennen muuta tärkeä. Tätä todisti myöskin se aulius, jolla Louhen yhtiökokous tahtoi tukea liittoa, myöntämällä, vastoin tavallisia tapoja, johtokunnan ehdottaman 10,000 mk:n asemasta 15,000 mk liiton toiminnan tukemiseksi.
***
Kokouksen yhteydessä syntyi liittoon uusi osasto, joka otti nimekseen ”S. Rkmliiton rakennuspiirustajat”. Osasto on tervetullut ja sellainen järjestö, jonka toiminnasta voidaan odottaa hyvää liitolle ja erikoisesti sen piirustajajäsenille.
***
Nyt kymmenvuotisen väliajan jälkeen Tampereella pidetyt rkmrien päivät voidaan lukea onnistuneimpien kokoustemme joukkoon, josta ansion voivat tamperelaiset ammattitoverit omistaa palkkioksi sen eteen uhraamista vaivoistaan.
Poimintoja artikkelista, jonka kirjoittaja on nimimerkki
Mukana ollut.

Alkuvuonna 1921 Rakennustaito-lehti käsitteli useaan otteeseen laajasti Tampereen kaavoittamisen ja rakentamisen ajankohtaisia asioita. Lehden numerossa 4 – 5 kaupunginarkkitehti Bertel Strömmer esitteli kehittämissuunnitelmia ja arvioi viime vuosikymmenten rakentamista.
Ensimmäisen maailmansodan alkuvuosina vilkas teollisuustoiminta oli nopeasti lisännyt suurten tehdastonttien kysyntää. Tehdastontteja kaavoitettiin ennen kaikkea kaupungin ostamille Hatanpään kartanon maille. Pelloille oli helppo rakentaa. Hatanpään valtatie rakennettiin yhdistämään teollisuusalue keskustaan. Leveän katulinjan vetäminen oli muuttunut yksinkertaisemmaksi, kun sisällissodassa Kyttälän alueella oli tuhoutunut paljon rakennuksia.
Kaavoitettu kaupunkialue laajeni nopeasti myös itään etupäässä Tammelan pelloille. Myös siellä asuntorakentaminen oli aika helppoa. Keskustassa muun muassa Ratinanniemi oli saanut uuden suunnitelman.
Pitkän uran kaupunginarkkitehtinä tehnyt Bertel Strömmer suunnitteli muun muassa hotelli Tammerin ja Tampereen linja-autoaseman.
Rakennustaito 5–6/1926 Vuonna 1606 perusti kuningas Kaarle IX Vaasan kaupungin Mustasaaren alueelle. 1600-luvun keskivaiheilla oli 256 tonttipaikkaa. Seuraavan vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla oli tonttien lukumäärä 385, joista vuonna 1785 vielä sangen monet olivat...
Suomella on yhä suurempia vaikeuksia jarruttaa väyläverkon korjausvelan kasvua. Julkisen talouden säästölinja ei silti himmennä valtiovallan diginhohtoisia tulevaisuudennäkymiä. Riittävätkö älyratkaisut kääntämään kehityssuunnan? Katujen ja teiden korjausvelka kasvaa....
Rakennusalalla puhutaan paljon turvallisuudesta. Kypäristä, kaiteista tai putoamissuojauksista. Silti liian usein vaietaan yhdestä ratkaisevasta tekijästä, uskalluksesta avata suu. Psykologinen turvallisuus tarkoittaa työilmapiiriä, jossa työntekijä voi kysyä, kyseenalaistaa ja...
Rakennustaito 5–6/1926 Vuonna 1606 perusti kuningas Kaarle IX Vaasan kaupungin M...
Suomella on yhä suurempia vaikeuksia jarruttaa väyläverkon korjausvelan kasvua....
Asiakkaiden toive- ja vaatimuslista pientalojen suunnittelijoille ja rakentajill...