Viisitoista vuotta ei ole pitkä aika, mutta kylliksi kuitenkin antamaan aihetta pieneen ­itsetarkisteluun ja matkan varrella tehtyjen havaintojen merkitsemiseen. Lehtemme ­­v. 1915 täyttäessä 10 vuotta oli silloin elettyyn taipaleeseen suunnattu tarkastelu verrattain tyhjentävä. Sen vuoksi voimmekin nyt rajoittua viimeksi kuluneen 5-vuotiskauden seuraamiseen.
***
Ensimmäinen, mielestämme suurehkoa huomiota ansaitseva seikka on se, että lehtemme viimeisinä murrosvuosina on jaksanut pysyä hengissä. Onhan nimittäin rakennustoiminta maailmansodan alusta alkaen ollut pysähdyksissä ja rakennusammatillisen lehden tarve näin ollen on ollut tuntuvasti vähäisempi. Ilahduttavaa kuitenkin on ollut todeta, että lukija­piirimme rakennustöiden puutteesta huolimatta on pysynyt meille uskollisena: poispudonneiden tilaajien­ lukumäärä supistuu muutamiin kymmeniin, ja kun uusia tilaajia on tullut heidän tilallensa, on lehtemme tilaajamäärä vaikeista ajoista huolimatta pysynyt muuttumattomana.
***
Paitsi taloudellisia hankaluuk­sia, tuottivat päättyneenä 5-vuotis­kaute­na elämisen vaikeuksia maailmansodasta aiheutuneet venäläiset sensuuriolot. Lehteen ei tahtonut saada painetuksi juuri mitään ilman, ettei se olisi herättänyt epäluuloja sensuuriviranomaisissa. Varsinkin kun oli kysymys kulku­laitosalaa koskevien kirjoituk­sien julkaisemisesta, olivat sensorit huolissaan. Jokainen pieni ­uutinen ja kuva muusta puhumattakaan oli alistettava sensuurin tarkastettavaksi. Ja vaikka tähän tällaiseen vähitellen tottui ja saattoi jo edeltä käsin päätellä, mikä meni läpi mikä ei, tapahtui kuitenkin, että lehti ilmestyi runneltuna, valkoisia täpliä ja ”puhtaita” sivuja siellä täällä. Sattuipa kerran, että jo valmiiksi painettu lehti oli purettava ja ­uudelleen painokoneeseen pantava.

Poimintoja Rakennustaidon 4–5/1921 numeron pääkirjoituksesta.