Rakennustaito
8.12.2020
Vantaan Koivukylään rakennettava kerrostalo toimii koekenttänä, kun rakennusala kartoittaa käytännön toimia muovien käytön vähentämiseksi ja kiertotalouden edistämiseksi asuntorakentamisessa. Yhteistyöhankkeessa ovat mukana Premico, Lujatalo, Ara, ympäristöministeriö ja Kuntarahoitus.
Rakennusteollisuus on pakkausten jälkeen toiseksi suurin muovien käyttökohde. Rakentamiseen käytetään Suomessa yli 20 prosenttia muovien kokonaismäärästä.
Muovijätteen erilliskeräys, kierrätys ja kierrätysmuovituotteiden käyttö rakentamisessa on vielä melko vähäistä. Erilliskeräyksen lisääminen työmailla ja kierrätysasteen nostaminen edellyttävät, että rakentamisessa käytetyt muovit tunnistetaan paremmin ja lajitteluratkaisut tunnetaan paremmin.
Kruunusillat-reitin itäisin silta, Kruunuvuorensilta, on palkittu Vuoden 2025 Betonirakenteena. Sillan rakennustyöt saatiin lähes valmiiksi viime vuoden lopulla. Suomen pisin silta avataan kevyelle liikenteelle tänä vuonna. Raitioliikenteen koeajot tällä sillalla alkavat piakkoin....
Koko eteläistä Helsinkiä palvelevan Kampin terveys- ja hyvinvointikeskuksen rakennustyöt valmistuvat YIT:n ilmoituksen mukaan jo ensi syyskuussa eli alkuperäiseen suunnitelmaan verrattuna yli vuoden etuajassa. Projektinjohtourakoitsija YIT, Helsingin kaupunki ja muut osapuolet kehuvat...
Nurmossa, Seinäjoella ovat käynnissä Atrian valmisruokatehtaan laajennusosan rakennustyöt. Uudisrakennuksen peruskivi muurattiin tammikuussa. Tehtaan uuden osan rakentamisesta vastaa YIT. Urakkasopimuksen arvo YIT:lle on 13 miljoonaa euroa. Rakennustyöt saadaan aikataulun mukaan...
Kruunusillat-reitin itäisin silta, Kruunuvuorensilta, on palkittu Vuoden 2025 Be...
Koko eteläistä Helsinkiä palvelevan Kampin terveys- ja hyvinvointikeskuksen rake...
Ylen MOT-toimituksen selvityksen mukaan Suomessa on syttynyt tällä vuosikymmenel...