Rakennustaito
18.11.2019
Joulukuussa 70 vuotta täyttävä perheyritys Katepal Oy teki lähes 10 miljoonan euron investoinnin Lempäälän uuteen tuotantolinjaan. Syksyn aikana linjalta on valmistunut ensimmäisiä eriä Suomessa uutta vesikatemateriaalia, kookasta ja kolmiulotteista kaksikerroksista kumibitumikattolaattaa.
Tämä kattolaatta on alun perin kehitetty USA:ssa, jossa se on noussut suosituimmaksi pientalojen vesikatteeksi. Katepalin investoinnin päätavoite on Venäjän myynnin kasvattaminen.
Suomessa pientalojen suosituin vesikatemateriaali on pelti ja Ruotsissa tiili. Venäjällä ykkösenä on bitumi. Valtaosa venäläiskatoista on kuitenkin puhallettua bitumia, joka on kattolaatan raaka-aineena hauraampaa kuin kumibitumi, mutta selvästi halvempaa.
Toimitusjohtaja Mikko Pellinen toteaa, että Katepal ei voi kilpailla venäläisten valmistajien kanssa hinnoilla vaan laadulla sekä tuotteessa että palvelussa.
Lempäälän tehtaalta valmistuu vuosittain noin 20 miljoonaa neliömetriä erilaisia vesikatetuotteita, joista kaksi kolmasosaa menee vientiin.
Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaan viime vuoden lopussa valmistuneessa monitoimitalossa, Kulturhuset Fiinissä. Rakennuskokonaisuuden laajennusosa on tehty CLT-levyistä. Julkisivuissa on käytetty puuta ja paljon tiiltä. Uudisrakennuksen on...
Sähkötalon uudisrakennus Noodi on valmistumassa Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella. SRV on toteuttanut hankkeen projektinjohtourakkana yhteistyössä rakennuttajan, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n (SYK), kanssa. Yliopisto tulee Noodiin vuokralle. Hankekokonaisuuteen on sisältynyt...
Uuden urheilukeskuksen rakennustyöt ovat vauhdissa Jyväskylässä. Hipposkeskus käsittää liikunta-, osaamis- ja jääurheilukeskukset sekä pysäköintihallin. Osaamiskeskus palvelee tutkimusta ja koulutusta.Jääurheilukeskukseen tulee remontoitavan kilpajäähallin viereen yhteensä kolme...
Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaa...
Sähkötalon uudisrakennus Noodi on valmistumassa Tampereen yliopiston Hervannan k...
Tuulivoimaloiden rakentamistahti on hiljentynyt rajusti. Sen sijaan teollisen mi...