Rakennustaito
1.6.2018 | Päivitetty 20.6.2018
Olympiastadionin perusparannus ja uudistaminen muuntaa historiallisen vuonna 1938 valmistuneen urheilu- ja tapahtuma-areenan kansainväliseksi monitoimiareenaksi. Ulkoasu säilyy mutta paljon tulee myös uutta – suureksi osaksi maan alle.
Uudis- ja peruskorjattavia tiloja on kaikkiaan noin 40 000 neliötä. Lisäksi katsomot, kenttäalue ja juoksuradat uudistetaan. Hankkeen kokonaislaajuus on kenttäalue ja katsomot mukaan lukien 90 000 neliötä. Perusparannus- ja uudistamishanke valmistuu vuoden 2019 loppuun mennessä.
Perusparannus- ja uudistamistyö etenee suunnitellusti. Vuoden 2018 aikana stadiontyömaalla tehdään useita merkittäviä työvaiheita.
Näkyvin kokonaisuus on stadionin katsomoiden teräskatoksen asennus ja siihen liittyvät valmistelevat työt. Julkisivurakenteiden manttelointi on jo valmistumassa eteläkaarteessa ja työ jatkuu itäkatsomossa kohti pohjoiskaarretta. Pohjoiskaarteessa tehdään purkutöitä.
Viimeiset suuremmat betonointityöt tehdään kesän 2018 aikana. A-katsomossa tehdään pienempiä valuja ja alueen katoksen rakenteita korjataan ja uusitaan. Urheilumuseon tiloissa on käynnissä perusparannustyöt.
Teksti ja kuva Sirkka Saarinen
Lue myös laajempi reportaasi Olympiastadionin kunnostuksesta.
Turun tuomiokirkon juuri alkanut laaja remontti kestää yli kaksi vuotta. Torin toisella puolella historialliset rakennukset vajoavat, ja kaupunki etsii keinoja vahvistaa niiden perustuksia. Korttelin vaativa peruskorjaus on väistämättä pian edessä. Helmikuussa käynnistyneessä...
Lujatalo urakoi Betania-talona tunnettua yli satavuotiasta kiinteistöä päiväkodiksi Helsingin kantakaupungissa. Sisäilmaongelmien ja heikohkon rakenneteknisen kunnon takia tyhjillään ollut rakennus on pitkän historiansa aikana ollut monenlaisessa käytössä. Helmikuussa 2025...
Helsingin keskustassa käynnistyy vuonna 2026 lisää julkisten rakennusten korjaustyömaita. Kansallisarkiston ja Valtioneuvoston linnan peruskorjausten urakoitsijat valittiin syksyllä. Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt aloittaa uusia historiallisten rakennusten...
Turun tuomiokirkon juuri alkanut laaja remontti kestää yli kaksi vuotta. Torin t...
Lujatalo urakoi Betania-talona tunnettua yli satavuotiasta kiinteistöä päiväkodi...
Korjausrakentaminen on yhä enemmän strateginen valinta, jossa yhdistyy historia,...